Lokakuu oli lauha ja sateinen
Ilmatieteen laitoksen mukaan lokakuun keskilämpötila vaihteli lounaissaariston ja Ahvenanmaan vajaasta 10 asteesta Keski- ja Pohjois-Lapin hieman nollan alapuolella oleviin lukemiin.
Koko maassa oli tavanomaista lämpimämpää.
Maan lounaisimmassa osassa, Pohjanmaan rannikolla, maan kaakkoisosassa sekä pohjoisimmassa Lapissa poikkeama pitkäaikaisesta keskiarvosta oli runsaan asteen.
Kainuussa sekä Etelä- ja Keski-Lapissa oltiin lähellä pitkäaikaista keskiarvoa.
Kuukauden puolivälissä sää kylmeni huomattavasti koko maassa, ja kuukauden alin lämpötila -16,2 astetta mitattiin Sodankylän Lokassa 18. päivänä.
Terminen talvi alkoi koko Lapissa tavanomaiseen aikaan kuukauden puolivälissä.
Kuukauden lopussa sää lämpeni uudelleen, ja monin paikoin oli ajankohtaan nähden jopa harvinaisen lämmintä.
Lokakuu oli suurimmassa osassa maata tavanomaista sateisempi. Runsaimmin satoi maan etelä- ja itäosassa, jossa kuukauden sademäärä kohosi paikoin yli 80 millimetriin. Maan länsiosassa ja Lapissa satoi vähemmän, Länsi-Lapissa paikoin alle 50 millimetriä.
Ilmatieteen laitoksen havaintoasemista sateisinta oli Puolangan Paljakassa, jossa sadetta kertyi 113 millimetriä. Niukimmille sateille jäätiin Ylitornion Meltosjärvellä, jossa satoi vain 32 millimetriä.
Maan etelä- ja keskiosassa lokakuun alkupuolisko oli kuiva, ja sateet tulivat pääosin vasta kuukauden loppupuoliskolla. Lapissa satoi tasaisemmin.
Lokakuun Lappi sai lumipeitteen, ja etelämpänäkin satoi monin paikoin ensilumi.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
