Rikkaat investoivat, köyhät sopeutuvat

Maailmanhistorian syvimpiin kuuluva

taloustaantuma on herättänyt niin meillä kuin muualla protektionismin aallon.

Sisäänpäin kääntyneen politiikan aaltoa

on vahvistanut se, että maailmankaupan

vapauttamisneuvottelut eli Dohan kierros on ollut WTO:ssa tukevasti karilla jo yli neljä

vuotta.

Huonoa ilmaa on nähtävissä kaikkialla

hallitustenvälisissä neuvotteluissa. Poliittisen tahdon puutteesta ovat kärsineet ilmastonmuutosta ehkäisevä Kioton sopimus ja YK:n kestävän kehityksen neuvottelut.

Omaan napaan tuijottamisen henki on hyvin näkyvissä myös Euroopan unionin sisäisessä toiminnassa.

Jos vielä yksi sivistyssana sallitaan, niin se

on muuttunut geopolitiikka: kansainvälinen maailmanjärjestys hakee uutta muotoaan.

Läntiset teollisuusmaat, Yhdysvallat ja EU etunenässä, koettavat kaikin voimin roikkua kiinni vanhassa. Nousevat taloudet – etenkin Kiina, Intia, Brasilia ja Venäjä – halajavat

ymmärrettävästi taloudellisen voimansa lisäksi myös poliittista valtaa.

Kun hiekkalaatikolla on enemmän kuin

kaksi jengipomoa, eivät entiset reviirit päde vaan valta jaetaan uusiksi. Se vie aikaa ja

aiheuttaa kitkaa.

Dohan kierroksen umpikuja ei ole suinkaan pysäyttänyt kansainvälistä kauppaa eikä liioin hillinnyt kauppaneuvotteluita.

Neuvotteluja ei vain enää käydä WTO:n päämajassa Genevessä senkään vertaa avoimesti useiden hallitusten diplomaattien kesken kuin aiemmin. Nyt neuvotteluita hoitavat suljettujen ovien takana ne, joilla on siihen irrottaa virkamieskuntaa.

Yhdysvallat ja EU pyrkivät laatimaan vapaakauppasopimuksia sekä keskenään että erikokoisten alueellisten kaupparyhmittymien ja yksittäisten maiden kanssa (MT 23.11.). Myös varakkaammat kehitysmaat pyrkivät laatimaan keskenään kauppasopimuksia.

Kuvio on sekava. WTO:ssa lasketaan, että sen jäsenmaat ovat keskimäärin mukana yli

tusinassa kauppaneuvottelussa.

EU-maissakin tällaisen monikerroksisen systeemin seuraaminen ja vaikutusten ennakointi tekee tiukkaa. Tuottajaväki, ay-liike ja elinkeinojärjestöt sekä muut verkostoituneet kansalaisjärjestöt ovat oppineet jakamaan

tietoa eurooppalaisten sisarjärjestöjen kesken.

Markkinoiden ja väestörakenteen erilaisuus sekä muut kansalliset erot aiheuttavat kuitenkin sen, että mikä koetaan isoksi uhkaksi yhdessä EU-maassa, ei ole sitä toisessa maassa.

Maataloustuotannossa luonnonolot tekevät

pelistä vielä paljon vaikeampaa, kuten me

Suomessa hyvin tiedämme.

Köyhille kehitysmaille useiden irrallisten kauppasopimusten järjestelmä on iso harppaus taaksepäin.

WTO:ssa ja muissa kansainvälisissä organisaatioissa niiden kykyä osallistua yhteisiin

neuvotteluihin on tuettu. Nykyisessä sotkuisessa

systeemissä niiden mahdollisuudet saavuttaa kohtuullisia, saati järkeviä, sopimuksia ovat täysin olemattomat.

Todellinen ruletti pyörii luonnollisesti markkinoilla. Monikansalliset yritykset keskittävät tuotantoaan halvan työvoiman maihin. Maa- ja metsätalousmaasta sekä kaivosvarannoista on tullut investoijien kiinnostuksen uusi kohde.

Investointien toivossa varsinkin Itä-Afrikassa

valtiot myyvät tai vuokraavat yhteiskäytössä

ollutta maata joka vuosi miljoonia hehtaareja

ulkomaisille yhtiöille (MT 9.11.). Se ajaa paimentolaisia, viljelijöitä sekä muita paikallisista

markkinoista elantonsa saaneita pakolaisiksi. Jos he saavatkin tilalle uuden asuinpaikan ja uutta maata, maa soveltuu yleensä heikommin ruuantuotantoon. Moni lähtee ulkomaille

paremman elannon toivossa.

Pakotettuun siirtolaisuuteen, jonka

aiheuttajia ovat isot rakennus-, suurviljelyn tai teollisuuden hankkeet sekä niihin liittyvät maan pakkolunastukset, on herätty avustusjärjestöissä. Kansainvälisen Punaisen Ristin laskelmien mukaan vuonna 2011 yli viidennes pakolaisista kuului tähän ryhmään.

Pakolaisuus tarkoittaa aina ravitsemuksen

ja terveydenhuollon puutteita, taloudellisia ja sosiaalisia ongelmia ja yksittäisten ihmisten hätää.

Kun globalisaation juna kolkuttaa eteenpäin ilman yhteisiä pelisääntöjä, ero rikkaiden ja köyhien välillä kasvaa. Se taas on omiaan

tuottamaan uusia poliittisia ruutitynnyreitä.

kaijaleena.runsten@

maaseuduntulevaisuus.fi

Avaa artikkelin PDF