Ruokaelämyksien kehittämiseen saa apua oppaasta
Ruokamatkailun kehittämiseen on julkaistu uusi Evästä matkailuun -opas.
Opas on osa maa- ja metsätalousministeriön rahoittamaa ja Haaga-Helia ammattikorkeakoulun koordinoimaa Ruoka & Matkailu -hanketta.
Viime vuonna Suomen matkailuviennin arvo oli 4,2 miljardia euroa, missä oli kasvua edelliseen vuoteen peräti 4,9 prosenttia. Ruokamatkailu on yksi merkittävimpiä kansainvälisiä trendejä.
Ruoka & Matkailu -hankkeessa selvisi, että suomalaisen ruokamatkailun suurimmat haasteet liittyvät asiakasymmärryksen lisäämiseen, kannattavuuden parantamiseen ja lähiruuan hyödyntämiseen.
Lähiruuan merkitys on vahvasti myös hallituksen lähiruokaohjelmassa osana alueiden matkailun kehittämisestä ja imagon luomista.
”Ruoka on nähtävä osana matkailun kokonaislaatua”, sanoo hallituksen lähiruokaohjelman koordinaattori Kirsi Viljanen maa- ja metsätalousministeriöstä.
”Ruokamatkailun jatkokehittäminen kannattavaksi liiketoiminnaksi ja matkailijoita aidosti houkuttelevaksi tuotteeksi vaatii työkalujen rakentamista verkosto- ja jakelukanaviin, tuotteistamiseen, palvelumuotoiluun, tuotesuosituksiin ja kannattavuuslaskelmiin. Myös imagomarkkinoinnin on oltava nykyistä tehokkaampaa.”
Hankkeessa analysoitiin maaseutumaisessa ympäristössä toimivia matkailualan yrityksiä ja haettiin malleja ruoka- ja matkailutuotteiden kehittämiseksi. Evästä matkailuun -oppaassa hyvät käytännöt havainnollistuvat elämyksellisen ruokamatkailun mallissa.
”Opas antaa hyviä eväitä alan yrityksille kehittää toimintaansa. Hankkeen punaisena lankana ollut palvelumuotoilu voi sanana kuulostaa vieraalta, mutta kyse on arkisista, yrityksen palveluun liittyvien osioiden kuntoon saattamisesta, jolloin asiakkaan kokema palvelukokonaisuus on onnistunut ja elämyksellinen”, Viljanen toteaa.
Ruoka on matkailussa paitsi nälän torjuntaa myös osa paikalliseen kulttuuriin tutustumista.
”Tämän ymmärtämiseen opas antaa työkaluja, jotka toivottavasti leviävät mahdollisimman laajasti niin pienten kuin suurten matkailu- ja ateriapalveluyritysten aktiiviseen käyttöön”, toivoo maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän matkailun teemaryhmän puheenjohtaja Reijo Martikainen.
”Suomalainen lähiruoka ja paikallinen ruokakulttuuri ovat sellaisia maaseutuyritysten vahvuuksia, joita ei ole varaa jättää käyttämättä.”
Evästä matkailuun -opas on luettavissa osoitteessa www.ruokajamatkailu.fi
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
