Ranska tuomiollemaatalouden nitraateista
BRYSSEL (MT)
Komissio haastaa Ranskan EU:n tuomioistuimeen, koska valtio ei ole ryhtynyt riittäviin toimiin suojellakseen vesistöjään nitraateilta. Nitraattidirektiivi tuli voimaan jo vuonna 1991.
EU:n ympäristökomissaari Janez Potocnik sanoo, että Ranska ei ole silti suunnitellut suojelutoimia kaikille nitraattiaroille alueille.
Nitraatteja käytetään yleisesti maataloudessa lannoitteissa, mutta liiallisesti käytettynä ne heikentävät vesistöjen laatua.
Nitraattidirektiivin tarkoituksena on ollut kohentaa eurooppalaisten vesistöjen tilaa ja edistää nitraattien sopivaa käyttöä osana maatalouden hyviä käytäntöjä.
Jäsenmaiden on pitänyt määritellä nitraattiarat alueet ja antaa ohjeet sekä rajoitukset nitraatin käytölle niillä alueilla. Ohjeissa on pitänyt määritellä muun muassa suoja-ajat, milloin nitraattipitoisia lannoitteita ei saa käyttää, sekä käytettävien lannoitteiden enimmäismäärät.
Komission mukaan monilla alueilla Ranskassa vedenlaatu on heikentynyt nitraattipitoisuuden vuoksi. Siksi komissio on nyt päättänyt painostaa Ranskaa tekemään vaadittavat suunnitelmat nitraattiongelmansa vuoksi.
MTK:n ympäristöjohtaja Liisa Pietola kertoo, että komissio pyysi myös Suomelta tietoja samasta asiasta.
Suomen nitraattitilanne lienee hyvä, sillä komissio on tyytynyt vastaukseen.
Pietola kertoo, että nitraattien käyttöä koskevaa asetusta ollaan Suomessa juuri uudistamassa. Nykyinen asetus on liian monimutkainen ja uudistuksella on tarkoitus selkeyttää sitä.
VILLE PORKOLA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
