Sarka-messujen kävijätavoite toteutui
Neljättä kertaa järjestetyt Sarka-messut onnistuivat odotusten mukaisesti. Messuihin tutustui kahden päivän aikana 9 130 kävijää.
”Maatilarakentamiseen, metsiin ja energiatalouteen liittyvät asiat kiinnostavat”, tulkitsee tapahtuman järjestelyistä vastannut Sami Yli-Huumo.
”Pelkäsimme ensin, että pakkanen karkottaa ison osan messuvieraista. Näin ei onneksi käynyt. Paikalle saapui iso joukko aktiivisia messuvieraita.”
Messuilla toimintaansa esitteli noin 150 yritystä sekä useita maa- ja metsätalousalan neuvonta- ja tietopalveluja tarjoavia organisaatioita.
Teemana olivat maatilarakentaminen, metsä- ja energia-asiat.
Yli-Huumon mukaan kävijät olivat tyytyväisiä messujen antiin. Tosin vieraat viipyivät kireän pakkasen vuoksi messuilla tavallisen viiden tunnin sijasta noin 2–3 tuntia.
”Moni pelkäsi, että auto jäätyy parkkipaikalle 30 asteen pakkasessa”, Yli-Huumo mainitsee.
Myös yritykset saivat runsaasti uusia kontakteja ja tarjouspyyntöjä asiakkailta.
Talviaikaan järjestettäville Sarka-messuille on selvä tilaus.
”Lähes jokainen näytteilleasettaja varasi jo paikan ensi vuoden näyttelystä”, Yli-Huumo kertoo.
Messujen odotetuimpia oheistapahtumia olivat rotukarjanäyttelyt.
Näytteillä oli kaikkiaan noin 130 eläintä.
Seinäjoen Areenalla järjestettiin vuosittaiset eläinnäyttelyt, Ayrshire Winter Show ja Hereford Show 2012.
Molemmissa kisattiin myös nuorten Junior Handler -osaamisesta.
Eläinhuutokaupassa huudettavina oli parikymmentä eläintä sekä alkiopaketteja.
Yli-Huumo kertoo, että huutokaupassa eläinten keskihinta nousi noin 2 900 euroon.
Sikaseminaarin yhteydessä valittiin sikojen virikemateriaali- ja lelu -kilpailun voittaja. Kilpailun voitti Esko Viholainen Janakkalasta Makunaru-tuotteella.
Kilpailuidean takana oli Suomen Sikayrittäjät.
JANNE IMPIÖ
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
