VIERASKOLUMNI Hallitus on takiais-puolueiden vanki
Hallituksen suosio syöksyy alaspäin. Syy on selvä. Tuloksia ei tule. Miksi? Siksi, että hallitus on ylileveä ja takiaispuolueiden vanki.
Hallitus runnattiin kasaan kaikista niistä puolueista, jotka olivat valmiita jatkamaan suomalaisten verorahojen mättämistä EU-tukipaketteihin. Mitään muuta kriteeriä ei ollut. Olen osoittanut vastaansanomattomasti tukipakettipolitiikan toimimattomuuden. Eduskuntaryhmä julkaisi tässä lehdessä sivun mittaisen kirjoituksen asiasta. Kukaan ei ole kiistänyt kirjoituksen faktoja.
Hallitus ei saa aikaan päätöksiä. Kunta- ja sote-uudistus on levällään kuin Jokisen eväät. Osinkoverouudistuksessa hallitus ei tiennyt mitä se päätti. Työ ja yrittäminen ovat jääneet mopen osalle, kun hallituspuolueiden edustajat puhuvat homoliitoista ja tuulivoimasta.
Kirjoitin viimeksi, että seuraava hallitus muodostuu kolmesta näistä puolueesta: perussuomalaiset, kokoomus, keskusta ja SDP. En ole mieltäni muuttanut. Kun sanoin tämän ääneen, se oli valtakunnan uutinen ja sain pyyhkeitä vaalituloksen ennakoinnista. Siitä ei ollut kysymys vaan siitä, että Jyrki Kataisen hallituksen opetus on: takiaispuolueiden vankina ei synny mitään.
Keskustan Suomenmaa liputti SDP, keskusta ja perussuomalaiset -pohjan puolesta. Sinivalkoinen punamulta. Kukaan ei arvostellut lehteä vaalituloksen ennakoinnista. Siinä on Soinin ja Suomenmaan ero. Sama kriteeri, eri tuomio. Niin kuin Jussi Halla-ahon sakot ja Antti Kaikkosen ehdonalainen vankeustuomio.
Vihreät saavat sanella vaalipiiriuudistuksen. Tämä on hävytöntä. Ei vaalilakeja saa muuttaa yhden puolueen puristuksen vuoksi. Nämä lait pitää laatia laajassa yhteisymmärryksessä. Tynkävaaliuudistus on kipattava, kumottava ja haudattava.
RKP estää kaiken järkevän kielipolitiikan. Pakkoruotsi ei ole nykypäivää. Tohmajärvellä olisi voitava opiskella venäjää ruotsin sijasta, jos opiskelija ja koululainen niin haluaa.
Vasemmistoliitosta ei voi sanoa mitään järkevää.
Kristillisdemokraatit saavat paljon anteeksi sillä, että hallitus ei tuonut biologian ja terveen järjen vastaista homoliittolakia eduskuntaan.
Perussuomalaisten tilanne on hyvä. Kannatus on vakiintunut ja kenttätyö kehittyy koko ajan. Suunta on oikea. Oma linja tuo kannatusta: työ, yrittäminen ja välittäminen. Olen ollut puolueen puheenjohtajana 16 vuotta. Tiedän mitä politiikka on. En pelkää. Gallupit tulevat ja menevät. Peruslinja säilyy. Eurovaaleista tulee kova koitos – perussuomalaisten linja on oikea. Sillä saa kannatusta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
