Turun telakan hyvät uutiset tarjoavat työtä myös ompelijoille: Katso videolta, mitä vakipaikkaan vaaditaan!
”Valmiita teollisuusompelijoita ei Suomessa enää valmistu. Opetamme työntekijät paikan päällä”, haalareita valmistavan yrityksen toimitusjohtaja kertoo.
Kankaat työasuihin tuodaan Kiinasta. Liedossa kangas leikataan, logot painetaan ja asu ommellaan valmiiksi, esittelee työnjohtaja Erja Kuula. Kuva: Jukka PasonenMeyerin Turun-telakka kertoi viime viikolla kahden uuden risteilyaluksen tilauksesta.
Telakan hyvät uutiset piristävät myös Suomessa pieneksi kutistunutta tekstiiliteollisuutta.
Telakka ja sen alihankkijat ovat tärkeitä asiakkaita teollisuusompelimo Turun Haalarituote Oy:lle, joka valmistaa Liedossa työasuja ja haalareita.
Kaksi vuotta sitten liiketoiminnan ostanut ja yrittäjäksi yli 50-vuotiaana lähtenyt toimitusjohtaja Pirjo Akolahti aikoo palkata vähintään kaksi uutta, vakituista työntekijää.
Nyt työntekijöitä on kymmenen. Tulevina vuosina moni jää eläkkeelle.
”Valmiita teollisuusompelijoita ei Suomessa enää valmistu. Opetamme työntekijät paikan päällä”, Akolahti kertoo.
Hän haluaa pitää työn Suomessa. Se on kilpailuetu, kun vaatetusteollisuutta on siirretty Viroon ja Kaukoitään. ”Meitä on enää kourallinen, jotka tekevät 100-prosenttisesti kaiken Suomessa.”
Kilpailuetu näkyy muun muassa toimitusajoissa.
30-vuotias Turun Haalarituote toimittaa haalareita myös Helsingin ja Rauman telakoille sekä muuhun teollisuuteen ympäri maan. Ompelimo on erikoistunut raskaan teollisuuden palosuojattuihin, turvaväreillä varustettuihin työasuihin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
