Elintarviketeollisuuden syksy alkaa jätti-investointien vauhdittamana
Kolme suurta tuotantolaitosta aloittelee toimintaansa heinä–elokuussa.Elintarviketeollisuuden kapasiteettia lisäävät investoinnit alkavat kantaa hedelmää loppukesästä, kun käyttöön ollaan ottamassa kolmea suurta tuotantolaitosta. Valion välipalatehdas käynnisti toimintansa heinäkuussa Riihimäellä. HKScanin siipikarjatuotantolaitos Raumalla ja Satamaidon meijeri Ulvilassa aloittelevat puolestaan tuotantoa elokuussa.
Kiinteät investoinnit ovat nousemassa elintarviketeollisuudessa myös tänä vuonna yli 500 miljoonan euron haamurajan. Tyypillinen summa asettuu 400 miljoonan euron paikkeille, kertoo Elintarviketeollisuusliiton johtaja Heli Tammivuori.
"Koneet ja laitteet kuluvat, joten elintarviketeollisuudessa on paljon korvausinvestointeja. Viime vuosina on investoitu myös uusiin tuotantolaitoksiin, joka on varmasti ollut se piikki luvuissa", hän selittää.
Kolmen loppukesästä avatun tuotantolaitoksen lisäksi vuoden merkittävimpiin tuotantopanostuksiin kuuluu Atrian uusi lihaleikkaamo Nurmossa, jonka kokonaishinnaksi tuli 37 miljoonaa euroa. Uutisia valmistuvista investoinneista on kuultu myös kauramaitolinjaston avaavalta Kaslinkilta, kalanrehuntuotantoaan laajentavalta Raisiolta sekä pienpanimoa perustavalta Hartwallilta.
Yksi syy tasaisen korkeisiin investointilukuihin on, että talouden suhdanteiden vaikutus on jäänyt vain rajoitetusti vientiin nojaavassa elintarviketeollisuudessa vähäiseksi. Maailmantalouden muutokset tuntuvat kuitenkin erityisesti raaka-ainehintojen kautta, ja myös vientiin halutaan panostaa jatkossa lisää.
Halu kasvaa kansainvälisesti onkin rohkaissut yrityksiä investoimaan, Tammivuori kertoo. Toinen tärkeä tekijä ovat olleet muuttuneet kulutustottumukset. Vahvat panostukset tuotantokapasiteettiin eivät kuitenkaan ole välttämättä saamassa jatkoa tulevina vuosina.
"Minun korviini ei ole kuulunut mitään suurempia investointeja. Ne ovat tosin yrityksille kilpailutekijöitä, joista kerrotaan harvemmin etukäteen. Luotan kuitenkin siihen, että sama 400 miljoonan euron taso ainakin jatkuu", Tammivuori toteaa.
Artikkelia korjattu 20.8. klo 10.30.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

