Teillä luvassa liukkaita ajokelejä tiistaina lähes koko maassa
Loppuviikosta sää lämpenee. Lapissakin päästään päivällä lähelle 15 astetta, ennustaa Ilmatieteen laitos.
Ajokeli on huono huomenna aamulla lähes kaikkialla Suomessa paitsi Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAAPakkanen paukkuu tiistaina osassa maata ja tienpinnat ovat paikoin jäisiä, kertoo Ilmatieteen laitos. Ajokeli on huono aamulla lähes kaikkialla Suomessa paitsi Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa.
Suomessa vallitsee viileä pohjoisvirtaus. Maan länsiosassa tulee tiistaina sadekuuroja, pohjoisessa myös lumi- tai räntäkuuroja. Lämpötilat ovat noin 6–8 asteen tuntumassa.
Viikko on alkanut vuodenaikaan nähden tavallista koleampana.
Torstaina ilmat kuitenkin lämpenevät varsinkin pohjoisessa. Silloin Länsi-Lapissa päästään yli 10 asteen päivälämpötiloihin, ja yötkin lämpenevät samalla.
Perjantaina Lapissakin hätyytellään 15 asteen päivälämpötiloja. Etelä-Suomessa perjantain ennuste on samaa luokkaa, päivystävä meteorologi Eerik Saarikalle kertoi STT:lle.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
