Entiset ministerit ryhtyivät Kemijoen suojelijoiksi
Luonnontilaisen jokiosuuden suojelemiseksi osoitetaan tulevana viikonloppuna airoja ja meloja.Kemijoella järjestetään tulevana viikonloppuna soututapahtuma viimeisen rakentamattoman osan pitämiseksi luonnontilaisena. Tapahtuman suojelijoiksi ovat lupautuneet kansanedustajat ja entiset ministerit Pekka Haavisto (vihr.) ja Pertti Salolainen (kok.).
Salolainen on kunnostautunut Eduskuntavuosinaan koskiensuojeluun. Hän esitti viiden muun kansanedustajan kanssa hallitukselle kesäkuussa kirjallisen kysymyksen Kemijoen kalateistä. Haavisto taas osallistuu soututapahtumaan perjantaina
Pertti Salolainen on kiinnittänyt vuosien varrella koskiensuojeluun erityistä huomiota. Hän on tehnyt viiden muun kansanedustajan kanssa 9. kesäkuuta hallitukselle kirjallisen kysymyksen Kemijoen kalateistä.
Pekka Haavisto osallistuu soutuun huomenna perjantaina 21. päivä heinäkuuta.
"Olen mielelläni soutamassa paikallisten asukkaiden kanssa Kemijoen arvokkaan koskiosuuden suojelemiseksi. Tuleville sukupolville ei ole arvokkaampaa lahjaa kuin koskemattoman luonnon suojeleminen", sanoo kansanedustaja Pekka Haavisto tiedotteessa.
Soutu alkaa perjantaina Vanttauskoskelta ja päättyy lauantaina Sieriniemen kautta Oikairaisen kyläjuhlaan. Sieriniemeen on kaavailtu patoa. Kyläjuhlassa kuullaan suojelijoiden puheenvuoroja. Tilaisuudessa puhuu myös kansanedustaja Mikko Kärnä (kesk.).
Sieriniemen siunaus -tapahtumassa muistetaan Kemijoen menetettyä luontoa ja erityisesti lohta. Samalla halutaan suojella Sieriniemeä, jota Kemijoki Oy on kaavaillut Sierilän voimalan paikaksi.
"Kemijoki Oy rahoittajineen on paljon vartijana kun Suomen pisimmän joen kohtaloa ratkotaan", sanoo airoihin tarttuva Päivi Lundvall, Suomen luonnonsuojeluliiton toiminnanjohtaja.
Sieriniemen siunaus -soudun järjestää Suomen luonnonsuojeluliitto.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

