Joka viides terveyskeskuslääkäri puuttuu
Kainuuseen tarvittaisiin 15 terveyskeskuslääkäriä. Pulaa lääkäreistä on muuallakin Suomessa. Tilannetta paikataan reppulääkäreillä ja ulkoistamalla.Kainuussa lääkäreistä puuttuu 22 prosenttia. Lääkäriliiton mukaan lääkäreitä on liian vähän, jos 10 prosenttia tehtävistä on täyttämättä.
Koko maassa on auki 68 terveyskeskuslääkärin paikkaa, kertoo Lääkäriliiton tekemä kysely. Lääkärin viroista on täyttämättä 6,5 prosenttia.
Ongelmat keskittyvät harvaan asutuille seuduille. Kainuun lisäksi tilanne on vaikea Itä-Savossa.
Terveyskeskuslääkäreitä on yhteensä noin 50 enemmän kuin viime vuonna. Mutta uudet lääkärit on saatu suuriin kaupunkeihin.
Lääkäripulaa paikataan vuokralääkäreillä ja ostopalveluilla.
Noin 12 prosenttia terveyskeskuslääkäreistä on vuokralääkäreitä tai kokonaan ulkoistettu. Määrä ei ole lisääntynyt viime vuodesta, mutta yhteensä joka viides lääkäri puuttuu tai on korvattu ulkopuolisella.
Ostettu lääkäri on paikalla
Ulkoistaminen terveydenhuollossa ei ole uusi asia. Esimerkiksi fysioterapiaa on ostettu kunnissa pitkään.
Palveluiden ostaminen leviää uusille aloille, ja alihankkijalla voi olla alihankkija.
Valvovalle viranomaiselle se aiheuttaa lisää työtä.
”Valvonta on vaikeaa, kun alihankinnasta tulee monimutkaisia ketjuja. Meillä ei ole edes toimivaltaa tarkastaa yksityisten yritysten toimintaa. Se asettaa haasteita potilasturvalle”, sanoo ryhmäpäällikkö Markus Henriksson sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastosta Valvirasta.
Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Heikki Pälv e puolustaa ostopalveluja. Hänen mukaansa ostettu lääkäri on paikalla.
”Ostopalvelujen kustannuksia verrataan usein virkalääkäreiden kustannuksiin. Mutta vertailu on mahdoton, jos virat ovat olleet pitkään auki, eikä lääkäriä ole yrityksestä huolimatta saatu”, Pälve sanoo.
Pälveen mukaan ostopalvelu pitäisi suunnitella paremmin ja etukäteen.
”Lääkäri ostetaan tai vuokrataan yleensä vasta viimeisessä hädässä, kun kaikki muut keinot on kokeiltu. Suomessa on yksi ainoa ulkoistus, joka on strategisesti suunniteltu. Tampereella yksikkö ulkoistettiin, jotta saataisiin vertailutietoa itse tuotettuihin palveluihin.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

