”Komissio ei ota huomioonSuomeen erityisoloja”
EU-komission ympäristöosaston jyrkkä lausunto Suomen valmistelemasta nitraattiasetuksesta ei yllättänyt, kommentoi ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr.).
Komissio haluaa kieltää lietelannan syyslevityksen Suomessa elokuun puolivälistä alkaen. Komission antamasta palautteesta uutisoitiin viime viikolla (MT 30.10).
”Ennen lausuntokierrosta oli jo tiedossa, että komissiolla on hyvin tiukka kanta lannan syyslevitykseen”, hän kertoo MT:lle.
”Ja me ollaan komission kanssa tästä asiasta eri mieltä”, hän lisää.
Niinistö sanoo, ettei Suomen oloissa ole mahdollista rajoittaa nopealla aikataululla syyslevityksen aikaa. Tällä hetkellä lannanlevityskielto alkaa 15.10. ja poikkeusluvalla voi jatkaa 15.11. asti.
”Komission kanta ei ota huomioon Suomen maatalouden olosuhteita”, Niinistö sanoo.
Niinistön mielestä komission antamalla palautteella ei ole tässä vaiheessa suurta merkitystä.
EU-komissio arvioi nimittäin myöhemmin uuden nitraattiasetuksen ja Suomen maaseudun kehittämisohjelman kokonaisvaikutuksia.
”Olennaista on, että Suomi aikanaan pystyy osoittamaan komissiolle, että uusi maaseudun kehittämisohjelma ja sen tukiratkaisut edistävät lannan hyvää käyttöä ja ravinteiden kierrätystä.”
Ympäristöministeriö valmistelee parhaillaan uutta nitraattiasetusta. Komissio on ollut yksi taho muiden joukossa, joilta ministeriö on pyytänyt lausunnon.
Niinistö mukaan lausuntokierroksen tuloksia arvioidaan parhaillaan.
”Uudessa nitraattiasetuksessa joudutaan jonkin verran kiristämään lannanlevityksen syysaikataulua verrattuna nykyiseen”, hän kertoo.
Ministeri tarkentaa, että ympäristöministeriön hahmotelmassa lannanlevitystä tiukennettaisiin muutamalla viikolla.
”Mutta samalla myös harkitaan poikkeusmahdollisuuden laajentamista erityisoloissa. Tämän enempää en voi kesken valmistelun sanoa”, hän lisää.
Lausuntopalautteesta huomioidaan laitteita valmistavien pk-yrittäjien näkemysten ohella myös ravinteiden kierrätyksen liittyviä teknisiä asioita.
Ympäristöministeriö ja maa- ja metsätalousministeriö ovat korostaneet, että lannan separointiin liittyvät investointituet ja tekniset ratkaisut ovat viljelijöille tärkeitä.
”Ne auttavat viljelijöitä maatalouden kannattavuudessa. Samalla ne helpottavat tilannetta suhteessa ympäristönsuojeluvaatimuksiin, joita komissio vahtii.”
Niinistö uskoo, että lannan hyötykäyttö tarjoaa ison mahdollisuuden. Biokaasuvoimalat ja separointilaitteet mahdollistavat sen, että jatkossa lanta hyödynnetään järkevällä tavalla muun muassa voimaloissa ja pelloilla.
JANNE IMPIÖ
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
