Lehti: Evira pyytää lasten apua aasianrunkojääräjahtiin
Lasten toivotaan pistävän jäärät merkille myös muualla maailmassa.
Eviran ylitarkastaja Jari Poutanen esittelee karttaa alueesta, joka tarkastetaan aasianrunkojäärän esiintymän varalta. Kuva: Markku VuorikariLokakuusta lähtien Vantaan Itä-Hakkilassa on etsitty aasianrunkojääriä, jotka munivat lehtipuihin ja aiheuttavat niiden puuainekselle mittavat vauriot. Kovakuoriaiset leviävät kiinalaisten puupakkausmateriaalien mukana.
Jääräjahti on Vantaan sanomien mukaan Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran kasvinterveysyksikön historian suurin operaatio. Sen vuoksi Evira värvää nyt myös lapset jääräjahtiin.
"He kävelevät päiväkoti- ja koulumatkoilla hitaammin kuin kiireiset aikuiset ja huomioivat hyönteiset", perustelee Eviran ylitarkastaja Jari Poutanen Vantaan sanomien haastattelussa.
Lapset eivät ole Eviran keksintö, vaan heidän taitojaan hyödynnetään jo muun muassa Yhdysvalloissa ja muualla Euroopassa. Italiassa pyörii jopa tv-mainoskampanja, jonka toivotaan innostavan jääräbongaukseen.
Poutanen sanoo, että lapset voivat mainiosti etsiä aasianrunkojääriä, sillä ne eivät ole ihmiselle vaarallisia.
Jäärät ovat pitkine tuntosarvineen mielenkiintoisia ötökötä, joita voi poimia lasipurkkiin. Löydöistä ilmoitetaan Eviraan sähköpostilla tai verkkolomakkeella.
Evira on jo järjestänyt Itä-Hakkilan koulussa oppitunnin aasianrunkojäärästä ja lisää on luvassa. Alueella pidetään joulukuun puolivälissä myös asukastilaisuus.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
