Koulupäiväkirja Koulu uuden edessä
Uuden kouluvuoden alku ei ole pitkään aikaan ollut näin monen kysymyksen äärellä.
On puhuttu homekouluista. Kuntauudistus on pitänyt koulujen sijaintipaikat arvailujen varassa. Rakennetaanko isoja vai pieniä kouluja? Miten käy lähikoulujen? Uudet opetussuunnitelmat otetaan käyttöön. Kaunokirjoitus on historiaa. Luokkatyöskentelyyn halutaan muutosta, pois pulpetit luokasta. Oppilaiden omille ideoille pitäisi antaa enemmän mahdollisuutta. Ja koulussa pitäisi säästää.
Näiden huolien ei pitäisi kasautua oppilaiden tunnetiloihin, sillä uuden kouluvuoden alku on ollut aina jollakin tavalla puhtaan jännittävä hetki lapsen elämässä.
Vanhemmat ovat voineet kränätä joulu- ja kevätjuhlien ohjelmista, mutta kun sekä lapset että vanhemmat kokoontuvat omalle koululleen elokuussa, ollaan ikään kuin samalla viivalla. Se juhlistaa, nyt ei ole riidan aika.
Kun kirjoitin päiväkirjaani ammoin ajatuksen, että yhteiskunta tulee kouluun, ihan pulpettiin asti joka päivä – en uskonut, miten totta se on.
Kaiken kokeneen pedagogin muistossa ovat juuri nuo kouluvuoden ensimmäisen päivän hetket. Mitä uutta lapsisukupolvi tuo nyt kouluun? Niinpä opettaja näki juhlasalissa, että kaikilla olikin farkut, oli tyttö tai poika. Kuka tyttö olisi uskaltanut pukea hameen?
Myös harrastukset tulivat heti kouluun. Niinpä oppilailla oli jojot, tamagotchit ja muut muotivempeleet. Ja kun kerran hoputtelin tyttöjä, että nyt luokkaan, he sanoivat, että etkö sinä yhtään ajattele, että tämä eläin (virtuaaliolio) kuolee, jos sen hoito jää kesken.
Myös mainos ja kauppa ovat keksineet koululapsen. En tiedä, miten voisi vahvistaa vanhempia, ettei joka vuosi tarvitse hankkia uutta, ehkä muotireppua. Vielä vaikeampaa on hillitä lapsen ostohaluja mediavälineiden tungoksessa. Nämä kaikki tulevat vuorenvarmasti koulun pihalle.
Suuri kysymys kuuluukin: Viekö media koulua hallitsemattomasti? Luen parhaillaan teosta Media lapsiperheessä. Siinä tutkijat selvittävät, miten tämä media-aika muuttaa perhekulttuuria laitevälitteiseksi. Laitteiden ylivalta syö ihmissuhteiden normaaleja kontakteja. Tunteiden ja arkihetkien välittämisten tilalle tulevatkin mediavälineet ja niiden antamat merkitykset ja huomion vaatimukset.
Jos kodeissa vanhemmat heittäytyvät kritiikittömästi mediahoukutusten valtaan ja antavat esimerkiksi matkapuhelinten viedä heidän pääasiallisen huomionsa, koulun on vaikea muuttaa käytäntöä, kun tietokone vangitsee lapsen huomion.
Tämän yhä laajenevan ongelmavyyhden sisällä sikiää myös ihmissuhteiden rottaverkosto. Yksi sen ilmentymä on kiusaaminen, johon on vaikea päästä käsiksi.
Perheiden arkikäyttäytymisessä ja koulun opetuksessa uudenlainen mediavälineiden hallinta on yhteinen asia. Pelkät kiellot eivät johda mihinkään. Olisiko paikallaan laatia yhdessä eräänlaiset mediakäyttäytymisen eettiset ohjeet? Vanhempainliitolla ja kouluviranomaisilla olisikin tässä varmaan harkinnan paikka kokoontua. Asian sisällä on myös rakentavia ja innostavia mahdollisuuksia.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
