Aluesähköstä koituu Suomelle460 miljoonan kulut Säätösähkö keskittynytFortumille ja Pohjolan Voimalle
Suomen sähkön aluehinta ja pohjoismaiset sähkömarkkinat toimivat huonosti, ja tilanne näyttää koko ajan pahentuvan, sanotaan Gaia Consultingin tekemässä selvityksessä Sähkön tukkumarkkinan toimivuus Suomessa.
Itsenäisistä sähköyhtiöistä koostuvan Paikallisvoiman ja suurten netto-ostajien Elfin tilaama selvitys kertoo esimerkiksi, että viime vuonna Suomen aluehinnasta tuli Suomelle 460 miljoonan euron kustannukset verrattuna Pohjoismaiden sähköpörssin tukkuhintaan.
Viidessä vuodessa suomalaisten sähkökulut ovat olleet 1,5 miljardia euroa muita Pohjoismaita korkeamman aluehinnan vuoksi.
Sähkö tulee Suomeen pääasiassa Tukholman kautta. Suomen ja Ruotsin välissä on kaksi Fennoskan-kaapelia, joista molemmat olivat viime vuonna osan ajasta poikki vikojen vuoksi.
Viime joulukuussa kovan kulutuksen ja huonojen siirtoyhteyksien aikaan suomalaiset sähköostajat joutuivat maksamaan yhden tunnin sähköstään 3 miljoonaa euroa enemmän kuin muut Pohjoismaat.
Paikallisvoima ry:n puheenjohtajan Juha Lindholmin mukaan siirtoyhteydet tulee saada kuntoon, vikojen ehkäisyyn on kiinnitettävä enemmän huomiota ja ennen kaikkea Suomeen tulisi saada uutta omaa säädettävää sähköntuotantoa, jolloin riippuvuus Pohjoismaisesta sähköpörssistä vähenisi.
Selvityksen mukaan sähkön tukkumarkkinat Suomessa ovat keskittyneet. Erityisesti säädettävän sähkön tuotanto, eli lähinnä vesivoima ja nopeasti säädeltävä lauhdevoima, ovat keskittyneet yli 70-prosenttisesti kahdelle yhtiölle, Fortumille ja Pohjolan Voimalle.
Selvityksen tekijän Iivo Vehviläisen mukaan keskittyminen tuottaa ongelmia, suuret tuottajat voivat käyttää hinnoitteluvoimaansa sähkön markkinahintojen nostamiseksi.
Suurten sähkön netto-ostajien omistaman Elfin toimitusjohtajan Mikko Rintamäen mukaan tuottajat voivat vaikuttaa markkinoilla hintoihin pahimmillaan jopa sadan megawatin tehon muutoksilla.
Netto-ostajat jäävät hänen mukaansa alakynteen markkinoilla, joissa sähkön tuottajilla on ylivoimainen asema.
JOUKO KYYTSÖNEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
