Jari Leppä: Älkää hukatko resursseja suunnittelemalla liikelaitosta maksajavirastotehtäviin
Maksajavirastotehtäviä ei voi siirtää kolmannen osapuolen hoidettaviksi, ministeri Jari Leppä tähdentää blogissaan.
EU-säädökset eivät muutu vaikka maakuntauudistus onkin Suomessa iso muutos, muistuttaa Jari Leppä. Kuva: Pekka FaliMaa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) ohjeistaa kipakasti maakuntauudistuksen valmistelua tänään julkaistussa blogissaan.
"Vaikka maakuntauudistus onkin merkittävä hallintouudistus, EU-säädökset eivät tässä yhteydessä muutu. Myös maakuntien on noudatettava EU:n pelisääntöjä, jotta saamme muun muassa viljelijöiden välttämättömät tuet maksettua ja mahdollistamme kotimaisen puhtaan ja laadukkaan ruuan tuotannon kuluttajille", hän kirjoittaa.
Ruoka- ja luonnonvara-alalla suurin osa maakunnille tulevista tehtävistä on niin sanottuja maksajavirastotehtäviä.
"EU voi keskeyttää kokonaan tukien maksamisen, jos Suomi ei noudata EU-lainsäädännön velvoitteita", Leppä varoittaa.
"Näistä syistä maksajavirastotehtävät on hoidettava viranomaistehtävinä. Niitä ei voi siirtää liikelaitoksen kolmannen osapuolen hoidettaviksi. Jos jossain vielä aprikoidaan liikelaitosta maksajavirastotehtävien hoitajaksi, viimeistään nyt on syytä lopettaa resurssien hukkaaminen tällaisiin turhiin spekulaatioihin."
Jari Lepän Muutoksessa -blogi: EU:n maatalousrahastojen maksajavirastotehtävät eivät kuulu liikelaitokseen
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
