UUTISTAUSTA Perimmäisten kysymysten äärellä

Kansalaiset kääntävät selkänsä Euroopalle. Se minkä uskoimme jo jääneen historiaan – viha, epäluulo, antisemitismi, fasismi, nationalismi – nostaa päätään. Kaikki viime vuosisadan perkeleet tulevat takaisin. Tämä ei ole vain pahaa unta, tämä ei mene pois.

Läsnä oli 45 vanhempaa toimittajaa 22 Euroopan maasta. Edessämme jyrisi Euroopan parlamentin puhemies Martin Schulz, kiivaaksi tunnettu saksalainen sosialidemokraatti. Hän oli turhautunut, hän kävi kampanjaa – mutta hän oli oikeassa. Se oli karmea alku Eurooppa-päivälle viime viikolla Brysselissä.

Puhemies oli turhautunut, koska EU:n seitsemän seuraavan vuoden rahoituskehystä koskeva sovittelu parlamentin ja jäsenmaiden hallituksia edustavan ministerineuvoston kesken ei ollut edennyt hänen mielensä mukaan.

Menossa on nykyisen rahoituskehyskauden viimeinen vuosi ja EU:n budjetti on jäämässä 11 miljardia euroa alijäämäiseksi. Vajeen kattaminen erillisellä lisäbudjetilla on parlamentin ehdoton edellytys uuden rahoituskehyksen hyväksymiselle. ”Aikana, jolloin neuvosto ja komissio pakottavat ongelmamaiden hallitukset tasapainottamaan budjettinsa hinnalla millä hyvänsä, minä en pane nimeäni alijäämäiseen budjettiin”, Schulz uhosi.

Neuvoston omalta osaltaan hyväksymä uusi rahoituskehys on sikäli historiallinen, että sen loppusumma on ensi kertaa pienempi kuin sitä edeltäneen. Parlamentissa kyllä hyväksytään se, että supistukset ovat välttämättömiä. Suostumuksen hinnaksi se on kuitenkin asettanut kolme ehtoa, joista väännetään kättä tänään alkavassa sovittelussa, johon parlamentin ja neuvoston lisäksi osallistuu myös komissio.

Rahoituskehyksestä syntyy kohtuullinen kompromissi, mutta se ei muuta miksikään sitä tosiasiaa, että EU on historiansa vaarallisimmassa tienhaarassa. Viidettä vuotta jatkuvan talouskriisin, eteläisten jäsenmaiden ahdingon ja pohjoisten rahoittajien kasvavan vastahakoisuuden alla kulkee Tuonelan virta. Nationalismia, egoismia ja protektionismia, joiden avulla ei Euroopassa vielä koskaan ole ratkaistu ensimmäistäkään ongelmaa, tarjoillaan nyt ihmelääkkeeksi kaikkiin vaivoihin.

Se jatkuvasti syvenevän integraation projekti, jota kylmän sodan päättymisen jälkeen on EU:ssa viety eteenpäin oikeiston ja liberaalien voimin, on tullut tiensä päähän. Sen henkinen selkäranka on murtunut. Se murtui, kun komissiota ankaran velkasaneerauksen linjalle ohjanneiden amerikkalaisten talousviisaiden laskelmista paljastui perustavaa laatua olevia virheitä.

Kovan talouskurin näkyvimmistä kellokkaista on tullut julkisia sylkykuppeja. Olli Rehn mahtuu ainoana suomalaisena maailman 500 vaikutusvaltaisimman henkilön joukkoon, mutta hän on myös vihatuin suomalainen.

Sosialistien ryhmäjohtaja Hannes Swoboda sanoi vakavissaan, että ainoa asia, mitä EU enää jäsenmaille ja niiden kansalaisille jakaa, on epätoivo. Oikealta Britannian konservatiivien ryhmäjohtaja

Martin Callanan totesi komission noudattavan linjaa, joka on osoittautunut poliittiseksi, sosiaaliseksi ja taloudelliseksi katastrofiksi. Parin vuosikymmenen kuluttua ei G8-maiden joukossa enää ole ainuttakaan eurooppalaista, todisti vihreiden Daniel Cohn-Bendit.

Komission johto pitää kiinni täydellisen poliittisen unionin tavoitteesta, ja uskoo löytäneensä tien, joka sinne johtaa – kunhan ihmiset vain jaksavat uskoa, että kaikki muuttuu, ellei tänä niin viimeistään ensi vuonna. Sosialistit vaativat uutta solidaarisuusliittoa, jossa rikkaat kuittaavat köyhien velat. Äärioikealla nousee

populistinen protestiliike, jonka silmissä EU on ollut suunnaton virhe alusta alkaen.

Näin ei voi jatkua: Ellei talous lähde kasvuun, EU on mennyttä.

Timo Soinilla on tapana ilkkua Brysseliä ja Euroopan parlamenttia pimeyden ytimeksi. Mutta on hyvin mahdollista, että ensi keväänä valittava uusi parlamentti ei ole vain pimeyden ydin, vaan samalla myös perussuomalaisten paratiisi.

Avaa artikkelin PDF