Aarre: Muista tarkastus joka ilta – huonolla tuurilla yhdestä punkin puremasta voi saada kaksi tautia
Punkkien toukat ja nymfit ovat paljon runsaslukuisempia kuin aikuiset punkit, mutta pienen kokonsa vuoksi emme usein huomaa niitä. Jokailtainen punkkisyyni on paras keino ehkäistä borreliatartunta.Suomessa on kaksi laajalle levinnyttä ja yleistä punkkilajia, jotka levittävät ihmisiin tauteja: puutiainen ja taigapunkki. Aikuisten taigapunkkien esiintyvyydessä on voimakas keväthuippu, eikä niihin oikeastaan törmää heinäkuun alun jälkeen. Puutiaisia on liikkeellä tasaisemmin koko kesän, joskin niillä voi olla esiintymishuippu alkukesällä ja syyskuussa.
Meillä on kolmaskin edellisiä muistuttava laji, myyräpunkki. Kaikki nämä punkkilajit viihtyvät myyrissä elämänkiertonsa alkuvaiheissa, mutta myyräpunkki myös aikuisena.
Puutiaiset ovat levinneet pohjoisemmaksi Perämeren rannikolla samoin kuin Kainuussa. Etelä-Suomessa puutiaisten määrä on noussut. Taigapunkin levinneisyys kattaa eri puolella Suomea laajoja alueita. Niitä on paljon länsirannikolla, Pirkanmaalla sekä Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa.
Punkin elämässä on kolme ikävaihetta, joista kukin kestää noin vuoden. Useimmat ihmiset tuntevat vain aikuisen, verta täynnä olevan, liki kynnenkokoisen naaraspunkin. Punkkien toukat ja nymfit ovat paljon runsaslukuisempia mutta jäävät pienen kokonsa vuoksi usein huomaamatta.
Borrelia-bakteerilajeja on useita. Ne suosivat eri isäntälajeja ja aiheuttavat erilaisia borrelioosin muotoja ihmisissä. Esimerkiksi neuroborrelioosia aiheuttava Borrelia garinii -laji suosii lintuja isäntälajeina, ja nymfit saavat kyseisen bakteerin imiessään verta linnuista. Myös keskikokoisissa nisäkkäissä on eroja siinä, mitkä Borrelia-lajit eri isäntälajeissa menestyvät.
Verta etsivät nymfit saavat patogeeninsä toukkavaiheessa. Aikuinen punkkinaaras on voinut saada patogeeninsä sekä toukka- että nymfivaiheessa, ja yhdessä punkissa voikin olla useampia patogeenejä.
Huonolla tuurilla yhdestä ja samasta punkinpuremasta voi siis saada sekä puutiaisaivokuumeen että borrelioosin. Jokailtainen punkkisyyni on suositeltavaa, sillä kestää vähintään 12 tuntia ennen kuin bakteerit siirtyvät puremakohdasta ihmiseen.
Lue Aarteen juttupaketista, miten suojaat itsesi ja lemmikkisi punkeilta ja millaisista seikoista punkkien määrä on riippuvainen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

