VIERAILIJA Kuinka Suomi kotoutetaan maailmaan?

Viime viikkoina on saanut pettyä monta kertaa. Eurooppaan tulviva pakolaisaalto ei ollut tapahtumia seuranneelle mikään yllätys, mutta pakolaisiin

suhtautuminen on välillä ollut tuskaista seurattavaa.

Suomea ja suomalaisia on

pidetty sivistyskansana mutta uskoa koetellaan, kun omalle paikkakunnalle ehdotetaan

turvapaikkakeskusta. Paikalliset poliitikot ovat liian usein olleet räyhäkkäiden vastustajien vietävissä ja kielteisiä

päätöksiä on perusteltu julmilla puolitotuuksilla. Ei, oikeastaan pitäisi syyttää valehtelusta.

Tulijat kun on julmasti niputettu varkaiksi, ahdistelijoiksi,

sosiaalipummeiksi ja isänmaansa pettureiksi.

Muukalaisvihamielisyys sai ensimmäisenä Forssan kasvot. Kaupunginhallituksen päätöksellä siellä ei mustaa suvaita muualla kuin kakkostien

pinnassa.

Politiikkaan kuuluvat roolileikit ja vihollinen, jota torjutaan. Mutta tässä ei ole leikin

paikka. Nämä ihmiset ovat paenneet ihan oikeaa sotaa.

Ja vieläpä sellaista sotaa, jota mekin olemme olleet nostattamassa. Emmekö antaneetkin hiljaisen hyväksyntämme

Saddamin Irakin tai Syyrian diktatuurin kukistamiselle? Emmekö mekin vieneet demokratiaa Lähi-itään? Emmekö mekin ole rakentaneet hyvinvointimme halvan öljyn varaan, samalla ruokkien julmaa

hallintoa ja terrorismia?

Sodan hinta on kaaos, jota

maksavat tavalliset ihmiset.

Parhaiten tämän tietävät meillä

kotinsa vähintään kerran jättäneet Karjalan evakot. Heidän suunnaltaan harvemmin kuuluu tuota yleistyvää rasistista möykkää, johon moni poliitikkokin lankeaa.

Mutta onneksi oikeat johtajamme ja kansan hiljainen enemmistö on hereillä. Parhaiten asian ovat pukeneet sanoiksi presidentti Niinistö, pääministeri Sipilä, ministeri Orpo,

kansanedustaja Matti Vanhanen ja arkkipiispa Kari Mäkinen. Kun on hätä niin autetaan. Nyt punnitaan kristityn etiikka: Teetkö toisille sitä, mitä toivot heidän tekevän itsellesi?

Pakolaisuus tuo varmasti mukanaan pienempiä ja suurempia ongelmia. Kulttuurit törmäävät kun pelotellut suomalaiset joutuvat kohtaamaan irakilaispoikien katseita kauppareissulla. Kuljetaan ja mekastetaan. Polkupyöriä häviää. Kännyköitä räplätään. Autolla ajellaan tuhlaamassa 10,54

euron päivittäistä vastaanottorahaa.

Punkalaidun on valinnut

toisen tien kuin Forssa tai Keuruu. Siellä vastaanottokeskus on nähty mahdollisuutena.

Kunnanjohtaja Lauri Inna kertoo paikallisessa lehdessä, että kunta on hyötynyt tulijoista

parinkymmenen työpaikan verran.

Paikallista kunnanhallitusta

johtaa perussuomalainen Ari Prihti, joka kehuu tulijoita

fiksuiksi ihmisiksi, jotka ymmärtävät asemansa. ”Ei meillä ole mitään ongelmia. Meillä

on pitkät perinteet asiassa ja olemme tottuneet ulkomaalaisiin”, sanoo Prihti.

Tässäpä se. Punkalaitumelaisten enemmistö on kotoutettu sietämään erilaisuutta. Kun Haukan keskus taannoin ajettiin alas, Prihti ja kansanedustaja Martti Mölsä (ps.)

tekivät kaikkensa saadakseen sen takaisin.

Kirjailija Jari Tervo puhuu ”suomalaisten siedätyshoidosta”. Sama asia.

Itsekkäästi ajatellen nyt on tarjolla sitä, mitä Suomeen on kaivattu: fiksua porukkaa. Sotaa pakoon lähteneistä monet, vallankin syyrialaisista,on

yhteiskuntansa koulutetuinta ja varakkaintakin väkeä. Heille

pitäisi antaa heti työnteon mahdollisuus. Se siedätyttää kaikki osapuolet toisiinsa luontevimmin.

Suomalainen ruokaketju menetti juuri yhdellä päätöksellä

Venäjältä 300 000–400 000 asiakasta. Jonkin Pietarin

kaupunginosan verran, ei sen enempää.

Mietipä, jos syöjät olisivatkin kotomaan rajojen sisällä?

Tulisiko muukalainen sittenkin leivän kanssa eikä aina pahat mielessä, niin kuin sometrollit meille kertovat?

Ja yksi asia vielä. Minusta on tullut vahvasti EU-positiivinen

tässä asiassa. En halua, että Suomi lokeroituu lähivenäläiseksi banaanitasavallaksi

arvoiltaan ja asenteiltaan.

Avaa artikkelin PDF