Lannoitekaupassa piileviä alennuksia
Hintatietoisuus on hämärtynyt lannoitekaupassa syksyllä. Maaseudun Tulevaisuuden saamien tietojen mukaan alaa hallitseva Yara Suomi on naamioinut hintojen laskua kampanja-alennuksiksi jälleenmyyjille. Listahinnat on pidetty ennallaan.
Toimitusjohtaja Tero Hemmilä Yara Suomesta toteaa, että joitain jälleenmyyjille suunnattuja kampanjoita on ollut, mutta mitään erityistä ei tällä hetkellä ole menossa.
Hemmilän mukaan Yaran hinnat ovat alimmillaan kolmeen vuoteen. Hintojen laskua ei ole näköpiirissä, mutta nousupaineitakaan ei ole.
Isot maatalouskauppiaat ovat valmiita vapauttamaan lannoitemarkkinat ja sallimaan hintavaihtelut viljojen tapaan, mutta Yara ei innostu.
Viljelijät ovat hyötyneet syksyn kampanjoista. Kilpailun takia kauppa on antanut saamansa alennukset eteenpäin.
Viljojen hintojen lasku alkoi vuosi sitten ja lannoitteissa käytettyjen raaka-aineiden hinnat tulivat perässä. Sivu 9
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
