3100 Katolleen lentänyt traktori säväytti
Poliisin toimittama kuva katolleen lentäneestä traktorista Pirkanmaalla höysti Maaseudun Tulevaisuuden uutista niin lehdessä, verkossa kuin Facebookissa.
Jutussa kerrottiin, että onnettomuustutkijat vaativat traktoreihin turvavöitä. Tuloillaan on EU-asetus, joka määräisi turvavyön asentamisen kaikkiin uusiin traktoreihin.
Rajunnäköinen tilannekuva lienee ollut syynä siihen, että juttua jaettiin innokkaasti Facebookin kautta. Traktorista oli irronnut kauha kesken ajon. Vastaavia turmia on tänä vuonna sattunut kahdesti.
Kommenttien sävy oli tilannetta taivasteleva tai turvavyömyönteinen. Se on tavallaan poikkeuksellista, sillä useimmissa uutisissa, joissa kerrotaan uudesta, maaseutuun liittyvästä sääntelystä, uudistuksia arvostellaan.
Traktorikuskin hengen pelastava laite tai sääntö ei kuitenkaan taida olla byrokratiaa turhimmasta päästä:
”Oikea asia. Kokemusta on. Vuosi on oltu jatkoajalla.”
”Turvavyö useimmiten unohtuu laittamatta kiinni. Nyt olisi ollut tarvetta!”
”On vähän huonosti kulkeva ajomuoto”
”Joskus on ollu maha kippeenä ja mustana pienemmilläkin auraasnoppeeksilla iliman remelliä.”
Kuva saattoi kirittää myös karhujahdin etenemisestä kertovaa juttua kiertämään Facebook-käyttäjältä toiselle. Jahti oli edennyt yli puoleen väliin, mikä ei ehkä sinänsä ole kovin erikoista kuukauden kestäneen metsästyksen jälkeen.
STT:n tuottamaa uutista saattoi elokuussa otettu, MT:n karhunmetsästyksestä kertovaan juttuun otettu kuva lahtivajassa riippuvasta karhunruhosta. Kommenteista voi päätellä, että harva on nähnyt nyljetyn kontion.
”Kuvatekstissä lukee karhunruho, mut on aika laihanoloinen karhuksi. Tältä on vissiin turkki pois, niin on laiha.”
”Näyttää koiralta”
”Takin veivät metsolta...ikävää...”
MT:n Facebook-sivu sai viikossa 100 uutta tykkääjää. Tiistai-iltapäivänä heitä oli 3 100.
HENRIK SCHÄFER
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
