Arhinmäki ei aio jatkaa vasemmistoliiton johdossa
Uusi Suomi: Aino-Kaisa Pekonen harkitsee vakavasti puheenjohtajaehdokkuutta.Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki ei aio enää jatkaa puolueen johdossa. Hän kertoi tänään
Twitterissä, että ei ole enää käytettävissä puheenjohtajaksi, vaan kesän puoluekokouksessa on aika valita puolueelle uusi vetäjä.
Vasemmistoliiton puoluevaltuusto on parhaillaan koolla Helsingissä. Kokouksen lomassa Aino-Kaisa Pekonen (vas.) kertoi harkitsevansa vakavasti asettumista ehdolle puheenjohtajakisaan, uutisoi Uusi Suomi.
Pekonen kertoo Arhinmäen ilmoituksen tulleen yllätyksenä ja herättäneen kokousväessä tunteita.
Arhinmäki on johtanut vasemmistoliittoa seitsemän vuotta. Hän kirjoittaa blogissaan, että puolueen politiikka tarvitsee jatkuvaa uudistumista.
"Jotta puolueen kehittyminen jatkuu, tarvitaan uusia ideoita ja uusia kasvoja. Siksi en ole enää käytettävissä puolueen puheenjohtajaa valittaessa", hän sanoo.
Arhinmäki on valittu kahdesti jatkamaan puheenjohtajana ilman äänestystä, koska vastaehdokkaita ei ole ollut.
Vasemmistoliiton puoluekokous pidetään ensi kesäkuussa Oulussa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
