Valtio jatkaa puunkäytön edistämistä
Valtio on edelleen sitoutunut puun käytön edistämiseen. Puurakentaminen hillitsee ilmastonmuutosta, minkä lisäksi se tuo työtä ja kannustaa metsäteollisuutta uudistumaan.
Puun käyttöön liittyvät ministeriöt vakuuttivat eilen Puurakentamisfoorumilla jatkavansa hallitusohjelmaan kirjattua puun käytön edistämistä. Siinä puurakentamisella on keskeinen sija. Se saattaa nousta jopa koko metsäalan uudistamisen kärjeksi.
Elinkeinoministeri Jyri Häkämies (kok.) listasi metsäalan mahdollisuuksiksi uudet nanosellun tapaiset innovaatiot, biopolttoaineet ja puurakentamisen. Hän nosti puun käytön edistämisen lähtökohdaksi puun mahdollisimman korkean jalostusasteen.
”Vaikka liputan puun puolesta, haluan tehdä aiheesta hermostuneelle betoniteollisuudelle selväksi, ettei kaikkea tarvitse tehdä puusta. Eikä valtio aio rikkoa puurakentamisen edistämisellä kilpailulainsäädäntöä.”
Työministeri Lauri Ihalainen (sd.) toivoi puun käytön lisäyksen sekä työllistävän että toisaalta helpottavan taantuman jälkeistä työvoimapulaa.
”Puukerrostalon rakennusaika on jopa puolta lyhyempi kuin muista materiaaleista tehtäessä. Se voi helpottaa rakennustyömaille ennakoitua työvoimapulaa.”
Toisaalta puurakentaminen työllistää arvoketjun alkupäätä, joka hoitaa puut metsästä tehtaalle. Siksi puun käytön lisäys ja puualan kehittäminen lisää työpaikkojen määrää. Siksi puun käytön lisääminen on tärkeätä sekä alueille että koko kansantaloudelle.
Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen (kok.) kannatti Häkämiehen tapaan puun mahdollisimman korkeata jalostusastetta. Samalla hän korosti metsätalouden harjoittamisen kannattavuutta.
”Metsien raaka-ainepohja mahdollistaa puun käytön lisäämisen. Nyt metsäalalle pitäisi houkutella uusia investointeja.”
Työ- ja elinkeinoministeriön kehittämispäällikkö Markku Karjalainen muistutti, että jo nyt useampi kuin kaksi viidestä asunnosta sijaitsee kerrostaloissa. Koska yhteiskuntarakennetta halutaan tiivistää, paine kerrostalojen rakentamiseen on kova.
”Puun käytön lisäyksen kannalta kerrostalot ovat tärkeitä. Samoin puun käyttöä voisi lisätä lähiöiden korjauksissa.”
Lahden tiede- ja yrityspuiston kehittämispäällikkö Vesa Ijäs kertoi nykyisten rakentajien edelleen vierastavan puukerrostalojen rakentamista.
Ijäs kannusti metsäalaa lähtemään puisia kerrostaloja omistavilla yrityksillä mukaan rakennusbisnekseen. Ilman sitä puun osuutta on vaikea saada nousuun.
JARMO PALOKALLIO
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
