Inflaatio kiipesi jo prosentin tuntumaan – syynä bensiini
Lokakuussa inflaatio oli 0,5 prosenttia.
Tilastokeskuksen mukaan inflaation lievä kiihtyminen johtuu lähinnä bensiinin kallistumisesta. Kuva: Kari SalonenKuluttajahinnat kohosivat marraskuussa 0,8 prosenttia vuoden takaisesta, kertoo Tilastokeskus. Inflaatio oli näin hieman ripeämpää kuin lokakuussa, jolloin lukema oli 0,5 prosenttia.
Tilastokeskuksen mukaan inflaation lievä kiihtyminen johtuu lähinnä bensiinin kallistumisesta. Myös ajoneuvovero, sähkö ja savukkeet olivat kalliimpia kuin vuotta aiemmin.
Kuluttajahintojen nousua hillitsivät matkapuhelinten, käytettyjen autojen ja omakotitalokiinteistöjen halpeneminen. Myös asuntolainojen korot laskivat.
Yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin ennakkotietojen mukaan Suomen inflaatio oli marraskuussa 0,9 prosenttia, kun koko euroalueella hinnat kohosivat 1,5 prosenttia. Yhdenmukaistettu indeksi ei ota huomioon esimerkiksi omistusasumista, rahapelejä ja ajoneuvoveroa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
