Altia avasi verkkokaupan Saksassa: Valikoimassa muun muassa Koskenkorvaa ja Jaloviinaa
Suomalaiset kuluttajat eivät voi ostaa tuotteita uudesta verkkokaupasta.Hiljattain pörssiin listautunut alkoholijuomayhtiö Altia on avannut alkoholijuomien verkkokaupan Saksassa.
Nordic Spirits -verkkokaupan tuotevalikoimaan kuuluvat muun muassa Koskenkorva Vodka, Jaloviina, O.P. Anderson -akvaviitti sekä Nordic Spirits Lab Gin.
Osa kaupan tuotteista on nyt myynnissä Pohjoismaiden ja Baltian ulkopuolella ensimmäistä kertaa.
"Kiinnostus pohjoismaista elämäntyyliä, tuotteita, juomia ja ruokia kohtaan kasvaa", Altian vientijohtaja Pontus Forth kommentoi tiedotteessa.
Kuluttajakäyttäytymisen muutos näkyy myös alkoholijuomissa, sillä digitaaliset kanavat ovat yhä vahvemmin mukana kuluttajien elämässä.
"Keski-Euroopan markkinoilla alkoholijuomien verkkokauppa on jo vakiintunut myyntikanava, ja meidän tulee olla siellä, missä kuluttajatkin ovat", Forth perustelee.
Nordic Spirits -verkkokauppa kuuluu Altian tanskalaisen tytäryhtiön liiketoimintaan. Suomessa asuvat kuluttajat eivät ole verkkokaupan kohderyhmänä, eikä verkkokauppaan pääse suomalaisesta verkko-osoitteesta alkoholilainsäädännön rajoitteista johtuen. Muualta maailmasta sivustolla on mahdollista vierailla, mutta tuotteita voi tilata ainoastaan Saksaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

