Sisäministeriön esitys: Yli viisi asetta säilytettävä turvakaapissa
Jos luvanhaltijalla on enemmän kuin viisi asetta, ne on säilytettävä hyväksytyssä turvakaapissa tai poliisin hyväksymässä säilytystilassa, sisäministeriön työryhmä esittää.
Jatkossa yhdenkään aseen säilyttäminen ei ole mahdollista siten, että aseen osa olisi muusta aseesta erillään niin, ettei osa olisi lukittuna.
Turvakaapin hankintaan työryhmä esittää usean vuoden siirtymäaikaa.
Ylitarkastaja Mika Lehtonen sisäministeriöstä pitää esityksen suurimpana muutoksena sitä, että jo kuusi tavanomaista metsästys- tai urheiluasetta tulee sijoittaa turvakaappiin.
Ruotsalaisen, suomalaisen tai vastaavan standardin mukaiset hyväksytyt turvakaapit kelpaisivat jatkossakin. Eurooppalaisia standardeja ei ollut vielä valmiina, kun nykyisen aselain pykäliä säädettiin.
Aselain tiukennuksia miettinyt työryhmä ehdottaa myös, että uudet säännökset koskisivat myös tehokkaita ilma-aseita. Jousiaseiden hankintaan tai säilytykseen ei esitetä muutoksia.
Tulevaisuudessa aseet voisi viedä myös niin sanottuun asehotelliin. Se olisi asealan elinkeinonharjoittajan pitämä ja poliisin hyväksymä turvatila.
Kulkuneuvossa asetta saisi säilyttää vain väliaikaisesti, esimerkiksi ampumakilpailun tai metsästyksen yhteydessä. Silloinkin ase pitäisi olla lukittuna ja niin, ettei sitä voisi nähdä kulkuneuvon ulkopuolelta.
Lääkäreille määrättäisiin velvollisuus ilmoittaa poliisille, jos henkilö on sopimaton pitämään hallussa aseita. Sopimattomaksi katsottaisiin psykiatriseen hoitoon määrätty tai mielentilatutkimuksessa tai muussa oikeuspsykiatrisessa tutkimuksessa itselleen tai toiselle vaaralliseksi todettu henkilö.
Lääkäreillä ja muilla terveydenhoitoalan ammattilaisilla olisi lisäksi oikeus ilmoittaa poliisille henkilöstä, joka on heidän mielestään sopimaton pitämään aseita hallussa. Poliisi saisi säilyttää ilmoituksia kolme vuotta.
Ampumaradat aiotaan jakaa kolmeen kastiin, vähäisiin ampumaratoihin, ampumaratoihin ja ampumaurheilukeskuksiin.
Vähäisellä radalla ammuttaisiin alle 10 000 laukausta vuodessa. Ilmoitus siitä tehtäisiin aluehallintoviranomaiselle (avi).
Yli 10 000 vuosilaukauksen radalle pitäisi hakea avin lupa.
Jos radalla on useiden eri lajien ratoja ja laukausmäärä yli 300 000 vuodessa, olisi kyseessä ampumaurheilukeskus. Niiden perustamiseen vaadittaisiin avin luvan lisäksi maakuntaliiton suunnitelma.
Kaikilla radoilla pitäisi olla järjestyssäännön lisäksi ratavastaava.
Omalla kiinteistöllään kiinteistönomistaja saisi edelleen ampua vaaraa aiheuttamatta.
Suomen riistakeskuksen apulaisjohtaja Jari Pigg pitää sisäministeriön esitystä asiallisena. Metsästäjien aseiden säilytys on tähänkin asti ollut hyvällä tolalla, joskin parannettavaa on aina.
Piggin mukaan asioita on valmisteltu laajassa työryhmässä. Pykälien lopulliset muodot ja perustelut ratkaisevat, ovatko ne käytännössä helposti toteutettavia.
”Näiden linjausten kanssa pärjätään”, Pigg sanoo.
Ampuma-aselain uudistus ennättänee eduskunnan käsittelyyn ensi keväänä.
REIJO VESTERINEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
