Seutukaupungit todellinen vaihtoehto
Vuosi 2013 päättyi hämmentävissä merkeissä. Tuntui siltä kuin koko yhteiskunta olisi sellaisen myllerryksen kourissa, että kukaan ei oikein tiedä, mihin oikeasti ollaan menossa. Näin ei voi jatkua kovin kauan, koska tällaisesta menosta aiheutuu yhteiskuntamme palvelujen tuottamiseen vakavia häiriöitä.
Kansalaisilta tulleen palautteen mukaan moni ihmettelee, mihin tätä maata ollaan viemässä. Kysymykset ovat aiheellisia.
Maamme korkeimmat päättäjät ovat lakkauttamassa suurinta osaa maaseutumme kunnista. Kuntien valtionosuuksia erityisesti syrjäisiltä kunnilta esitetään vähennettäväksi niin merkittävästi, että monen pienen kunnan tulevaisuus on todella vaakalaudalla. Kun tähän lisätään esitykset sosiaali- ja terveystoimen palvelujen siirtämisestä keskuskaupunkien hoidettavaksi, niin maaseutua viedään kohti pimeää tulevaisuutta kuin keppikerjäläistä.
Maaseutumme palvelujen alas ajamista kuntaliitoksilla ja esitetyillä uusilla palvelurakennemuutoksilla ei voi mitenkään olla hyväksymässä. Suomi tarvitsee maaseudun. Kaupungit eivät selviä ilman elinvoimaista maaseutua ja maaseutu ei selviä ilman elinvoimaisia kaupunkeja. Tällaisesta toistensa vastakkain asettelusta ja epävarmasta tilanteesta on päästävä pois. Miten se onnistuu, on meistä itsestämme kiinni. Siihen löytyy kyllä keinot: toistemme kunnioittaminen ja yhteistyö.
Yhteistyö lähtee toimimaan siitä, että asetamme yhteiset tavoitteet ja lähdemme pyrkimään niitä kohti yhdessä sovituilla toimenpiteillä. Eikä mene kauankaan, kun tulee hyviä tuloksia.
Petäjävedellä olemme tehneet näin ja olen varma, että sama onnistuu Jyväskylän kaupunkiseudun, Keski-Suomen maakunnan ja koko Suomen mittakaavassa.
Yhteistyö ei kenenkään välillä voi onnistua siten, että iso naapuri tulee kertomaan, että on hänen etujen mukaista, että hän saa ottaa korvauksetta omaisuutesi ja tehtäväsi ja ryhtyä käyttämään sitä kuin omaansa. Sellainen tapa toimia saa aikaan riidan, jossa osapuolet ryhmittyvät vastakkaisille puolille ja ryhtyvät taistelemaan toisiaan vastaan. Tästä on maallamme kokemusta.
Silloin kun kritisoi esitettyjä toimenpiteitä, on tarpeen esittää oma parempi vaihtoehto. Kuntaliitosten ja maaseudun palvelujen alas ajamisen vaihtoehdoksi esitän, että ryhtyisimme yhdessä rakentamaan koko maahan uusia innovatiivisia seutukaupunkeja. Aloitetaan Jyväskylän kaupunkiseudusta.
Seutukaupungin itsenäiset kunnat rakentavat yhteiset palvelut, joissa kaikki ovat mukana ja joista on hyötyä jokaisen kunnan palvelujen tarvitsijoille. Tällä tavalla saavutamme kokonaan eritasoisia tuloksia kuin uhkaamalla lopettaa suurimman osan maaseutumme kunnista.
Rakennetaan uuden seutukaupungin palveluverkon perustehtäväksi alueen elin-voimaisuuden, yrittäjyyden ja työllisyyden kehittäminen. Mikäli tässä tehtävässä onnistumme, palvelujen tuottaminen kaikille kansalaisille sijainnista riippumatta on entistä paremmin mahdollista. Eikä tarvitse mitään lopettaa, vaan kaikkea yhdessä kehittää.
Teppo Sirniö
kunnanjohtaja
Petäjävesi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
