Yöllinen ampumistapaus järkytti Imatralla
Poliisi epäilee 23-vuotiaan miehen ampuneen kolme naista kiväärimallisella aseella.Imatralla viime yönä sattunut ampumistapaus järkyttää Imatralla Etelä-Karjalassa. Ampumisessa kuoli kolme imatralaisnaista.
STT:n mukaan poliisi epäilee ampujaksi 23-vuotiasta paikkakuntalaista miestä.
Uhreja ammuttiin kiväärimallisella aseella päähän ja keskivartaloon. Laukauksia oli silminnäkijätietojen mukaan kolmesta neljään. Poliisi sai ilmoituksen ampumisesta keskiyöllä, ja partio löysi uhrit kuolleina ravintola Vuoksenvahdin edestä.
Poliisin tiedossa ei ole muita uhreja. Epäiltyä ei ole vielä kuulusteltu, mutta poliisin tämänhetkisen tiedon mukaan näyttää siltä, että uhrit ovat valikoituneet sattumanvaraisesti.
STT:n mukaan ampujan käyttämä ase oli tiettävästi luvallinen, mutta ei kuulunut epäillylle itselleen.
"Poliisin mukaan ravintolan edustalla olleet henkilöt osoittivat miehen, jota epäiltiin ampujaksi. Epäilty seisoi oven edessä olleen henkilöauton takana. Poliisin mukaan hän ei tehnyt vastarintaa. Miehellä on taustallaan muun muassa väkivaltarikoksia", STT kertoo.
Poliisi pitää tiedotustilaisuuden Imatran poliisiasemalla iltapäivällä kahdelta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
