Kauppiasveljekset kuljettavat vanhuksia kauppaan mummobussillaan – "Kyllä ne kokkee sen hirveen tärkeänä"
Mummobussin jatko on koko ajan epävarmempaa, koska asiakaskunta vähenee jatkuvasti.
Rinteen kauppiasveljekset, Juhani (vas.) ja Reino, ovat kuljettaneet 45 vuoden ajan syrjäkylien asiakkaita kauppaan ja takaisin kotiin. Kuva: KeskoRovaniemellä sijaitsevan K-market Rinteen niin sanottu mummobussi on kuljettanut lähikylien asukkaita kauppaan jo 45 vuoden ajan. Kuljetusten ideana on se, että asiakkaat noudetaan kotoa kaupalle, minkä jälkeen he tekevät ostoksensa ja heidät viedään takaisin kotiin.
Kauppias Juhani Rinne kertoo Maaseudun Tulevaisuudelle, että idea "mummobussiin" saatiin, kun useampi koulubussi oli jäänyt toimettomaksi ja niille pohdittiin uutta käyttötarkoitusta. Jo silloin mummobussi sai hyvän vastaanoton. Yhdessä veljensä Reinon kanssa kauppaa pyörittävä Juhani Rinne aloitti kauppiasuransa jo vuonna 1972. Mummobussitoiminta alkoi seuraavana vuonna.
Nimitys mummobussi tulee Rinteen mukaan siitä, että aikanaan yksi koulukyytejä ajanut kuljettaja oli kirjoittanut omaan vihkoonsa "mummobussiajoa 5 tuntia". Tästä huolimatta asiakkaita kuljetetaan nykyisin pakettiautolla.
Kuten jo aiemmin todettua, mummobussi on saanut alustaan asti positiivisen vastaanoton.
"Kyllä ne kokkee sen hirveen tärkeenä, jotka tarvii", Rinne kuvaa asiakkaiden suhtautumista.
Kauppiaan mukaan mummobussi kuljettaa yleensä kerrallaan seitsemästä yhdeksään asiakasta. Mummobussi kulkee viisi kertaa viikossa. Yksi reitti ajetaan kaksi kertaa viikossa ja lisäksi muut kerran viikossa.
Mummobussi on kulkenut jo 45 vuoden ajan. Sen jatko kuitenkin on koko ajan epävarmempaa. Tämä johtuu siitä, että asiakaskunta vähenee jatkuvasti, kun vanhukset siirtyvät vanhainkoteihin tai kuolevat. Toisaalta taas nuoremmilla asukkailla on käytössä oma auto. Rinne arvioi, että mummobussi tarvitsee nykyisenlaisen määrän asiakkaita, jotta se pysyy kannattavana.
"Saa nähdä, missä vaiheessa se menee niin, että pitää heittää pois", kauppias pohtii.
Rinteen tietojen mukaan vastaavanlaista asiakaskuljetusta on kokeillut ainakin yksi kauppias. Hän tosin ei saanut siitä kannattavaa, joten kyyditykset lopetettiin. Rinteet ovatkin siis luultavasti ainoita "mummobussitoimintaa" pyörittäviä kauppiaita koko valtakunnassa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
