vierasyliö Pyy pientareella ja euro pivossa
Leveitä pientareita tai pajupensaita lohkojen laidoilla on pidetty perinteisesti laiskan isännän merkkinä. Ajat kuitenkin muuttuvat.
Ehjät ja ympäri vuoden kasvipeitteiset pientareet ovat nykyään ympäristötuen perusteltu lähtökohta ruuantuotannon kestävyyden nimissä.
Suomessa keskustelu ympäristötuista on kietoutunut vahvasti vesiensuojelun ympärille. Muualla Euroopassa, Itämeren vaikutuspiiristä pois siirryttäessä, painotetaan tukijärjestelmän tavoitteissa puolestaan voimakkaasti maatalousluonnon monimuotoisuutta.
Oikeilla valinnoilla kumpaakin tavoitetta pystytään edistämään samoin toimin. Tämä tulee huomioida tukijärjestelmän kehittämisessä, mutta käyttökelpoisia työkaluja on tarjolla jo nykyisinkin.
Maatalouden ympäristötukeen sitoutuneen viljelijän on jätettävä valtaojan varteen metrin levyinen piennar. Tätä suurempien vesiuomien, järvien ja talousvesikaivojen ympärillä pientareen tulee olla kolmimetrinen. Myös lohkon sisällä olevat kaikki sarkaojat saavat olla pientareineen kolme metriä leveitä, ilman että niistä pitää perustaa omaa kasvulohkoaan.
Pientareet lasketaan kuuluvaksi kasvulohkoon, ja näin ollen sen alalle saa lohkolla viljeltävän viljelykasvin mukaisen ympäristötuen.
Lounais-Suomessa toteutettavan Teho-hankkeen yhteydessä laskettiin pientareitten katetuottoja. Merkillepantavaa on, että laskelmissa todettiin pientareiden olevan lohkon kannattavin osa vielä nykyisilläkin viljan hinnoilla.
Kannattavuus on perua paitsi piennaralan ympäristötuesta, myös vähäisestä hoitotarpeesta, pienistä työkustannuksista ja varsinaisen viljelykasvin viljelyn sekä peltoliikenteen helpottumisesta.
Pientareiden taloudellisen kannattavuuden otaksuisi vauhdittavan niiden perustamista. Nihkeydessä voikin olla enemmän kyse asenteesta ja perityistä tavoista.
Kun aiemmin ruuantuotanto oli jokaisesta aarista kiinni, oli kaikki vähänkään kasvavat pellonkulmat otettava tuotantokäyttöön. Maatalouden tuotantopanosten hintojen noustua ja peltoviljelyssä käytättävien koneiden koon kasvun myötä otaksuisi pientareiden ja vähätuottoisten pellonkulmien jättämisen nurmipeitteiseksi olevan hyvinkin houkutteleva vaihtoehto.
Pientareet ovat monien eläinlajien suoja-, pesintä- ja ruokailupaikkoja. Pientareilla viihtyvät myös pölyttäjille tärkeät kukkivat kasvit, sekä eräät kasvituholaisten luontaiset viholliset, kuten maakiitäjäiset ja loispistiäiset.
Tästä kaikesta on hyötyä viljelyn onnistumiselle ja maatalousluonnon monimuotoisuudelle. Kun pientareilla on elämää, ravintokasveja ja suojaa ympäri vuoden, viihtyy myös peltoriista maisemassa paremmin. Peltopyy on tästä mainio esimerkki.
Pientareet ovat ympäristön suojelemiseksi viljelijälle helpoin, vaikuttavin ja edullisin ympäristönhoitovaihtoehto. Lisäksi pientareita voi peltotöissä käyttää siirtymäajoon ja kääntöpaikkoina.
Ehjien pientareiden avulla voidaan parantaa lohkojen työmenekkiä suoristamalla hankalia pellonmutkia.
Pientareet ovat näkyvä osa maisemaa, joihin viljelyyn vihkiytymättömänkin matkaajan katse helposti kohdistuu. Ne ovat tärkeä pala vastuullisen maataloustuotannon imagoa ja ympäristötukien hyväksyttävyyttä suuren yleisön silmissä.
Ympäristötukea on syytetty monimutkaisuudesta. Kuitenkaan kaikkia ympäristötuen helppojakaan kortteja monimuotoisuuden ja vesiensuojelun nimissä ei ole käännetty.
Erityisesti monimuotoisuuspiennar on yhä varsin tuntematon käsite usealle viljelijälle. Useimmiten pientareet mielletään perustettaviksi vain vesiuomien varsiin, vaikka koko nykyisen tukikauden ajan on ympäristötuessa ollut tarjolla myös lohkon kaikille reunoille sijoitettava monimuotoisuuspiennar.
Tavallisesta pientareesta poiketen voi monimuotoisuuspiennar olla keskimäärin kolme metriä leveä, ja sen voi sijoittaa lohkon mille reunalle tahansa ilman erillisen kasvulohkon perustamista.
Halutessaan viljelijä voi kehystää vaikka koko lohkon nurmikaistoilla ja saada näin järkeistettyä lohkon muotoa.
Joillekin viljelijöille riistaelinympäristöjen ylläpito tai kulkuväylä lohkon reunaa pitkin voivat olla motivaationa perustaa monimuotoisuuspiennar.
Monimuotoisuuspiennar voidaan kylvää pysyvällä heinä- tai niittykasviseoksella, ellei siinä luontaisesti sellaista jo perustamisen yhteydessä kasva. Hoitovelvoitetta ei ole, mutta pensoittumaan aluetta ei saa päästää.
Luonnon monimuotoisuuden sekä peltoriistan kannalta erityisen hyödyllisiä monimuotoisuuspientareet ovat laajoilla avoimilla peltoaukeilla tai hiekkapohjaisilla etelänsuuntaan viettävillä metsänlaitojen pelloilla.
Riistalle ja monimuotoisuudelle ojanvarsien pensaat ja vesakko ovat pelkästään eduksi, mutta viljelyn tuottoa ne eivät saa haitata eivätkä peittää arvokkaita maisemia.
Poisraivaamisen velvoitteista on viljelijöiden keskuudessa epätietoisuutta. Kun kyse on kasvulohkon alaan sisältyvästä pientareesta reunaojan tai sarkaojan varrella, on pientareelle kasvava vesakko pidettävä aisoissa.
Suomalainen tulkinta tästä toteaa käytännössä, että yli kaksivuotiaita tai puoltatoista metriä korkeampia pensaita ei näillä pientareilla sallita. Tämä on paikoin johtanut ajatukseen, että pensaikko ja puusto tulisi pitää poissa myös leveydeltään yli kolmimetrisistä ojista, jotka eivät pellon kirjoihin kuulu. Näin ei kuitenkaan ole.
Lohkoon kuulumattomilla pientareilla pensaita voi olla, ja kohteiden maisemanhoitoon voi hakea tukea ympäristötuen erityistuen kautta. Samalla voi suosia vaikkapa kookkaampia pajupensaita harvinaistuvan peltosirkun tai maataloudelle tärkeiden pölyttäjähyönteisten tarpeisiin.
KIMMO HÄRJÄMÄKI
SAKARI MYKRÄ
Agronomi Kimmo Härjämäki työskentelee agroekologian asiantuntijana Luonnon- ja riistanhoitosäätiössä. FM Sakari Mykrä on säätiön asiamies.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
