Suomalaiset eivät pelkää maahanmuuttajien vievän työpaikkojaan
Vaikka työttömyyttä on nyt, Suomi tarvitsee tulevaisuudessa lisää työvoimaa. "Suomessa asuvien runsaan 300 000 maahanmuuttajan työllisyyden pitää parantua", sanoo Suomalaisen Työn Liiton toimitusjohtaja Tero Lausala.
Maahanmuuttajia on jo jonkin verran myös maatalouden ja metsäalan töissä. Kuva: Ville-Petteri MäättäSuomalaisen Työn Liiton teettämästä selvityksestä käy ilmi, että suurin osa eli 69 prosenttia suomalaisista ei pelkää maahanmuuttajien vievän työpaikkojaan. Useiden tutkimuslaitosten arvioiden mukaan Suomi tarvitsee lähivuosina lisää työvoimaa eli käytännössä lisää maahanmuuttajia työelämään.
"Kyselyn tulos ei yllätä, sillä Suomessa on keskusteltu paljon huoltosuhteen heikkenemisestä ja siitä, kuinka tarvitsemme lisää henkilötyövuosia tulevalla vuosikymmenellä. Vaikka maassamme on paljon työttömyyttä, ei kaikilla aloilla ole silti riittävästi työntekijöitä nytkään", Suomalaisen Työn Liiton toimitusjohtaja Tero Lausala sanoo.
"Jos nykyinen kehitys jatkuu, vuonna 2030 Suomessa on 104 huollettavaa jokaista sataa työntekijää kohti. Tätä vajetta voidaan pienentää työperäisellä maahanmuutolla."
Euroopan pakolaiskriisi ja sen hoitaminen on jättänyt varjoonsa keskustelun työperäisestä maahanmuutosta.
"Suomessa asuvien runsaan 300 000 maahanmuuttajan työllisyyden pitää parantua. Tällä hetkellä yli 15 prosenttia maahanmuuttajista on työttöminä eli ero kantaväestöön on suuri. Kuten kaikki työttömyys, tämä on taloudellisesti kestämätöntä", Lausala toteaa.
"Samalla menetetään mahdollisuus hyödyntää sitä osaamista ja verkostoja, joita monella maahanmuuttajalla on ja joita suomalaiset yritykset voisivat hyödyntää."
Käytännössä yrittäjyys jää monelle maahanmuuttajalle nopeimmaksi keinoksi päästä kiinni työelämään. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla maahanmuuttajat perustavat yrityksiä jopa useammin kuin kantasuomalaiset.
Suomessa kannattaisi hyödyntää entistä paremmin maastamme löytyvää kansainvälistä osaamista.
"Esimerkiksi korkeakouluistamme valmistuu tällä hetkellä Suomen tuntevia kansainvälisiä osaajia, joista liian moni palaa takaisin kotimaahansa", Lausala kertoo.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
