Vihreiden jäsenmäärä kohosi ennätykseen – jopa Haavisto-ilmiö jäi kakkoseksi
Edellinen ennätys oli reilut 8 000 jäsentä ja se syntyi vuonna 2012.
Edellinen ennätys syntyi vuonna 2012, kun Pekka Haavisto oli presidenttiehdokkaana. LEHTIKUVA / Antti Aimo-KoivistoVihreillä on nyt ennätysmäärä jäseniä. Puolueessa oli perjantaina 19. toukokuuta lähes 8 200 varsinaista jäsentä. Tänä vuonna puolueeseen on liittynyt reilut 1 200 uutta jäsentä.
Edellinen ennätys oli reilut 8 000 jäsentä ja se syntyi vuonna 2012, kun Pekka Haavisto oli presidenttiehdokkaana.
Vihreiden puoluesihteeri Lasse Miettinen on jäsenmäärän noususta mielissään.
"Tämä kertoo siitä, että yhä useampi on halunnut lähteä mukaan muuttamaan Suomen suuntaa", Miettinen kertoi tiedotteessa.
Vihreät jää edelleen jäsenmäärissä selvästi suurimpien puolueiden taakse. SDP:llä oli viime vuoden lopussa noin 40 000, kokoomuksella 34 000 ja keskustalla 112 000 jäsentä. Luvut perustuvat Suomen vaalitutkimusportaalin tietoihin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
