ravit Vanity Hoss apuvarmaksi
Markku Niemisen valmentama Buck Boko on tehnyt yhtä poikkeusta lukuun ottamatta vahvaa jälkeä. Sillä oli Kuopiossa ennen joulua jonkinlaisia pitovaikeuksia, sillä muuta syytä vaisuuteen ei löytynyt. Sen jälkeen hevonen on mennyt aiempaakin paremmin.
Viime lauantain tappiossa Upstreamille ei ollut hävettävää. Nieminen kierrätti Buck Bokon toisen kaarteen aikana kolmannen radan kautta johtohevosen rinnalle, josta se tuli tapansa mukaan rehdisti loppuun asti. Upstreamin nopeus oli kuitenkin liikaa.
Vermon tämän illan tehtävässä juostavaa matkaa riittää kierroksen verran enemmän, ja jokainen lisämetri puoltaa Buck Bokoa, joka on päätöskohteessa suuri suosikki.
Toiseksi varmaksi vihjesysteemiin tulee Vanity Hoss. Juhani Tapanin valmennuksessa nykyään kilpaileva Vanity Hoss oli viime vuoden lopussa yli kahden kuukauden tauolta tasainen, mutta tärkeintä oli ravin sujuminen. Startti auttoi, ja Vermossa pääsee vielä ottamaan kenkiä pois, josta on Vanity Hossille etua.
Arnold Halm saattaa nousta lauantain yllätysvoiton myötä turhan selväksi suosikiksi avauskohteessa, joka on kokonaisuutena tasaisen oloinen. Siihen voi hakea yllätystä, kun muista lähdöistä pitäisi selvitä pienemmillä merkkimäärillä.
Suomenhevosille on kaksi kohdetta. Lauantaina jenkkikärryt perässä pirteästi esiintynyt Pristiina on alemman sarjan ideahevonen. Tixa on kovemman lähdön perusmerkki. Se voitti vastaavan kisan tapaninpäivänä ja voi vetää jälleen koko matkan.
Vihjesysteemi:
1. lähtö: 1 Arnold Halm, 4 Big Muscles, 2 Shot, 3 Fame Laukko, 11 Vex Ant Expert, 5 Highland Boogie (10, 12)
2. lähtö: 2 Pristiina, 9 Herra Hanuri, 5 Flavio (8, 7)
3. lähtö: 4 Vanity Hoss (5, 6)
4. lähtö: 11 Last Code, 6 Morning Workout, 9 Natural Tan (3, 12)
5. lähtö: 3 Tixa, 2 Pulun Pilke, 5 Tähen Topelius, 4 Keisar (6, 8)
6. lähtö: 12 Buck Boko (11, 2)
6 x 3 x 1 x 3 x 4 x 1 = 216 riviä = 21,60 euroa
TERO SIPAKKO
Kierros 2 Toto65
1. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki
1 Arnold Halm/Risto Väre 2100 16,9a 4 590 3/19,0a 1/19,5a 10/16,2 T 4.1.
2 Shot/Marko Heikari ‘’ 16,5a 4 470 1/16,5a 2/17,6a 6/17,6a 2/18,7a
3 Fame Laukko/Mika Taittonen ‘’ 14,6a 4 650 1/14,6a 9/17,6a 4/16,7a 4/17,1a
4 Big Muscles/Antti Teivainen ‘’ 16,9a 3 770 1/17,1a hpl -a hpl 5/19,6ax
5 Highland Boogie/Hannu Torvinen ‘’ 17,5a 4 400 6/18,6a 1/17,8a hlo2/18,0a 4/18,8ax
6 Classic Wave/Ari Moilanen ‘’ 17,1a 4 540 1/18,8x 9/17,7a 7/17,1a 6/20,6a
7 Excite It/Ville Tonttila ‘’ 15,3a 4 092 4/17,0a 9/17,7 11/18,3a 4/18,6a
8 Backin Black/Juha Utala ‘’ 16,4a 4 210 11/19,1ax 2/18,3a -a hll -a hpl
9 Carisma Esprit/Joni-Petteri Irri ‘’ 14,4a 3 880 11/16,4a 9/19,3ax 2/17,3 8/20,0a
10 El Bestseller/Pekka Ruuth ‘’ 16,8a 4 050 10/18,0a 5/16,8a 6/18,3a 4/19,1a
11 Vex Ant Expert/Kari Venäläinen ‘’ 16,6a 5 070 2/18,7a 3/18,0a 1/17,9a K 2.1.
12 Everett Grace/Esa Holopainen ‘’ 15,8a 4 090 2/15,8a 9/18,7ax 5/17,1ax 5/19,0ax
2. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki
1 Kihilon Tuire/Antti Ala-Rantala 2100 26,5a 21 270 10/29,7x 3/32,0a 9/30,5 7/30,4
2 Pristiina/Mika Forss ‘’ 25,7a 18 310 2/30,3x 6/31,5x 5/32,4 T 4.1.
3 Aaron Hem/Teemu Okkolin ‘’ 27,9a 20 810 3/28,3a 7/28,7a 8/30,4x 11/30,8x
4 Madrid/Timo Tuominen ‘’ 25,3a 22 760 -a hll 3/28,7 2/m29,5 K 2.1.
5 Flavio/Juha Utala ‘’ 26,2a 20 820 11/29,5ax 6/30,5ax hll K 2.1.
6 Poissa ‘’
7 Suvelan Tähti/Ari Moilanen ‘’ 26,6a 20 250 11/28,3 7/31,6x 11/m37,3x P 3.1.
8 Rouva Fortuna/Hannu Torvinen ‘’ 27,0a 18 160 1/30,3 9/30,6 3/32,1 P 3.1.
9 Herra Hanuri/Saku Mikkola ‘’ 25,3a 22 960 1/26,6a 2/29,9a 5/28,8 3/29,1
3. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki
1 Somolli Bowl (SE)/Risto Väre 2100 14,8a 20 850 2/16,8a 4/16,6a 4/17,1a H 1.1.
2 Trini Boy/Pertti Puikkonen ‘’ 14,3a 18 215 2/19,2a 11/22,9x 6/17,8a H 1.1.
3 Fager (SE)/Markku Miettinen ‘’ 15,3a 20 570 2/19,7a 5/17,5a 6/19,4a 1/18,0a
4 Vanity Hoss/Juhani Tapani ‘’ 13,1a 24 460 -a hpl 2/14,4a 9/17,0a 7/17,3
5 Ideal Du Point/Ari Moilanen ‘’ 15,0a 19 830 4/15,6a -a hpl 3/18,1 8/17,3ax
6 Twin’s Ducati (SE)/Antti Ala-Rantala ‘’ 14,3a 21 563 hll 1/17,1a 5/19,0a 2/16,2a
7 Gerald Comery/Mika Forss ‘’ 15,0a 21 910 3/18,4a 7/19,3a 2/19,4a H 1.1.
8 Dominick Duo/Hannu-Pekka Korpi ‘’ 14,8a 18 107 12/17,9a 9/16,4a 4/17,1a 5/15,2a
9 Violin Lake/Kari Rosimo ‘’ 15,2a 12 350 15/21,1 4/15,9a hpl 10/17,7a
10 Zunniva Hornline (SE)/Tapio Perttunen ‘’ 14,5a 22 285 8/17,2a 7/19,6a 5/16,7a 4/19,8a
11 Vengeance/Ilkka Korpi ‘’ 15,3a 10 400 5/19,1a -a hpl 3/20,5a P 3.1.
12 Sweet Mama Blue/Harri Koivunen ‘’ 13,8a 21 390 8/16,1a hpl/m- 6/16,3a 7/19,7a
4. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki
1 Tout A Fait/Ari Moilanen 2100 15,1a 9 730 8/20,1a 3/18,8 4/18,9x 4/19,0a
2 Rainman Lamu/Jaakko Salminen ‘’ 13,6a 9 775 1/15,6a 5/20,8a 11/18,5a -a hpl
3 Low Flyer/Hannu Torvinen ‘’ 14,1a 9 840 5/16,6a 2/17,0 6/19,5x 2/18,6a
4 Madonna Mili/Mika Forss ‘’ 13,9a 11 270 3/17,9a 8/17,8a 7/17,0 H 1.1.
5 Goldshoe Rolei/Esa Holopainen ‘’ 15,0a 11 460 6/16,6a 6/16,8a 10/15,0a 3/16,0a
6 Morning Workout/Tapani Jauhola ‘’ 15,1a 8 900 9/19,4a 3/17,1a 1/16,1 10/18,1a
7 Mack Swindler/Jarmo Savolainen ‘’ 16,0a 10 520 3/16,1a 1/17,9 9/18,4a 6/17,1a
8 Elite Of Vice/Timo Toiviainen ‘’ 16,1a 10 740 7/19,3x 2/18,0a 5/17,9a K 2.1.
9 Natural Tan/Juha Utala ‘’ 15,5a 9 510 8/22,2ax 8/16,6a 2/18,8a 6/16,8
10 Demonic Don/Kari Rosimo ‘’ 14,9a 6 330 3/17,5a 11/18,5a 5/17,3a H 1.1.
11 Last Code/Antti Teivainen ‘’ 15,1a 11 390 1/16,9a 1/16,5a 6/18,0a 11/17,7a
12 Un Euro (SE)/Risto Väre ‘’ 16,5a 10 813 5/18,3ax 7/18,1a 9/19,6x 5/19,7
5. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki
1 Virin Santeri/Timo Toiviainen 2100 24,9a 44 480 4/25,8 hll 3/30,5 3/26,6a
2 Pulun Pilke/Iikka Nurmonen ‘’ 22,7a 95 870 3/28,3ax 4/26,9a hpl 7/26,7a
3 Tixa/Kari Venäläinen ‘’ 22,8a 97 430 3/24,5a -a hpl -a hpl 1/28,1a
4 Keisar/Hannu Torvinen ‘’ 23,1a 89 570 -a hll 8/28,1ax 10/27,2a 5/28,5a
5 Tähen Topelius/Pauli Raivio ‘’ 21,1a 65 150 2/25,2a 4/25,5a 1/27,0a 3/28,3a
6 Jonsker/Arto Hammar ‘’ 22,3a 78 760 4/28,1ax 1/28,2a 4/27,1a T 4.1.
7 Eld Pål* (NO)/Peter Lindroos ‘’ 25,1a 82 315 3/26,8a k/m- -a hpl 8/30,0a
8 A.T. Veli/Teemu Okkolin ‘’ 23,2a 98 310 5/27,0a 5/26,2 8/26,9a T 4.1.
9 Suikun Rilla/Harri Sulku ‘’ 22,5a 88 514 6/29,6a 6/32,1ax 7/29,1 8/27,7a
6. LÄHTÖ Tasoitusajo 3100 m Helsinki
1 Baron Ses/Joni Hakala 3100 15,0 31 840 1/14,0a hpl 13/17,3x P 3.1.
2 Ultimate Dream (SE)/Mika Forss ‘’ 16,6 26 383 6/16,3a 9/18,8ax 3/15,9a 2/19,2
3 Brutus Superba* (SE)/Arto Laaksonen ‘’ 16,2 26 594 9/18,6 6/20,6a 1/17,6 2/21,6
4 Etoile Etain/Marko Myllymäki 3120 15,9 68 810 10/16,8 6/18,0a 7/17,6 3/21,0
5 Amazing Koks/Antti Teivainen ‘’ 15,6 54 720 11/19,3 5/16,3a 2/17,6a H 1.1.
6 Tryffel (SE)/Jouni Seppäläinen ‘’ 15,2 54 903 4/15,8a 4/17,2 4/19,2 H 1.1.
7 Albino Star/Jukka Torvinen ‘’ 15,2 102 980 10/16,0a 10/15,7a 5/15,8a 2/18,5a
8 Fiery Sid/Ari Moilanen ‘’ 15,5 48 150 6/15,0a 4/15,6a hlo7/15,9 -a hpl
9 Real de Rabut (FR)/Antti Ala-Rantala 3140 13,1 580 826 2/16,4a 10/16,3a 9/18,0a -a hpl
10 P.J. Clark (US)/Hannu Torvinen ‘’ 16,5 288 352 2/16,8a 2/16,9 8/15,6a 6/15,3a
11 Felix Pro/Esa Holopainen ‘’ 14,6 207 117 7/17,4 7/15,9a 7/15,3a 3/14,8a
12 Buck Boko (SE)/Markku Nieminen ‘’ 14,2 118 282 1/15,0a 10/15,7a 1/17,8 T 4.1.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
