Maaseutuohjelmasta voi antaa palautetta
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman 2007–2013 jälkiarviointi on alkamassa. Tarkoitus on koostaa arvio siitä, miten ohjelman avulla on onnistuttu kehittämään maaseutua rahoituskaudella 2007–2013 ja onko ohjelman kautta tapahtuva työ ollut toimiva tapa maaseudun kehittämiseen.
Arviointi toteutetaan kyselyillä, jotka lähetetään ohjelmasta tukea hakeneille tahoille sähköpostitse lähiviikkoina. Kyselyjen avulla halutaan selvittää, miten eri tahot näkevät ohjelman vaikutukset ja oman alueen kehitysnäkymät. Niillä kerätään palautetta ohjelman toimenpiteiden tehokkuudesta sekä hallinnoinnin ja viestinnän toimivuudesta.
Jälkiarvioinnin tuloksia käytetään vuonna 2021 alkavan rahoituskauden suunnitteluun. Tulokset toimitetaan myös Euroopan komissioon.
”Jälkiarviointi on loistava mahdollisuus antaa palautetta ja arviointia hallinnolle ohjelman sisällöstä ja toimivuudesta”, MTK:n tutkimuspäällikkö Juha Lappalainen toteaa.
”Ruohonjuuritason maaseudun kehittäjille jälkiarviointi on suora väylä osoittaa, miten maaseutuohjelman työkalut sopivat paikallisiin kehittämistarpeisiin”, Kantri ry:n toiminnanjohtaja Kari Kylkilahti muistuttaa ja toivoo Leader-väen aktiivisuutta vastaamisessa.
Kyselyn ja jälkiarvioinnin toteuttaa maa- ja metsätalousministeriön toimeksiannosta Suomen Aluetutkimus FAR kumppaneineen.
Maaseutuohjelmaan kuuluvat maatalouden rakennetuet, luonnonhaittakorvaukset, ympäristötuet, luonnonmukainen tuotanto, ei-tuotannolliset investoinnit, yritys- ja hanketuet sekä Leader-ryhmät.
JUKKA LEHTINEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
