Gallup: Puolue vaihtuu vilkkaasti
Kuntalehden teettämän mielipidetiedustelun mukaan puolueelle uskollisten joukko on pienenemässä.
Joka kymmenes äänestäjä sanoo vaihtavansa puoluetta kuntavaaleissa ja kolmannes äänestäjistä miettii, pysyäkö uskollisena edellisten vaalien puolueelle.
Samaa puoluetta kuin viime vaaleissa aikoo varmasti äänestää 57 prosenttia vastanneista. Miehet pysyvät entisen puolueen äänestäjinä uskollisemmin kuin naiset.
Äänioikeuttaan kuntavaaleissa kertoo aikovansa varmasti käyttää 80 prosenttia vastaajista.
Valtio-opin emeritusprofessori Heikki Paloheimo ennustaa Kuntalehdessä, että puoluekenttä on jakaantumassa uudelleen.
Perussuomalaisten rooli kunnanvaltuustoissa vahvistuu. Keskustalle hän ennakoi suurempaa vaalitappiota kuin koskaan aikaisemmin kuntavaaleissa.
Paloheimo toteaa, että kansainväliset asiat eivät ole olleet näin näkyvästi esillä aikaisemmissa kuntavaaleissa.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
