jauhiaisen pussista Viljelijäperhe esimerkkikuluttajana
Edellisessä kirjoituksessani tarkastelin suomalaisten kuluttajien kulutustasoa ja kulutuskäyttäytymisen muutosta keskimäärin koko kansantaloudessa. Tässä jutussa tarkastelen kulutusta sosioekonomisen aseman mukaan.
Tarinani tietojen alkulähde on Tilastokeskuksen kotitaloustiedustelu vuodelta 2006. Näitä lukuja olen sitten ”yksinkertaistanut” vuoden rahanarvoon ja kotitalouksissa asuvia henkilöitä kohden.
Oheiseen taulukkoon on koottu vuoden 2006 kulutus vuoden 2011 hintaan kaikki kotitaloudet vastaan maatalousyrittäjät. Kooste kertoo muutaman mielenkiintoisen asian.
Viljelijäperhe on Suomen raittein, tervein ja vähiten ”hummailemassa” käyvä. Se asuu keskimääräistä paremmin, kouluttautuu selkeästi keskiarvoperhettä enemmän ja joutuu käyttämään tuloistaan liikenteeseen keskimääräistä enemmän.
Kaikkia noita selittävät suoraan tai mutkan kautta olosuhteet ja se, että viljelijäyrittäjä tekee kansantaloudessa työtä lähes kaksi kertaa enemmän kuin maatalouden bruttokansantuoteosuus on. Ei siinä jouda hummailemaan, ja työpaikkaliikunta pitää huolen peruskunnosta.
Taulukon luvut kertovat kulutuksen kuukautta ja kotitalouden henkeä kohden. Kun luvut ovat ihmisen mittaisia, meidän on helpompi hahmottaa yhden kansantalouden sektorin muodostuminen.
Yksityisen kulutuksen osuus on hyvin merkittävä kansantalouden osatekijä.
Kulutus heijastaa, joskaan ei yksi yhteen, aina myös kotitalouden käytettävissä olevan tulon muodostusta.
Maatalousyrittäjän tulonmuodostuksesta taas itse maatalous muodostaa nykyisin vain noin kolmanneksen. Viljelijäperheen kulutusmahdollisuudet ovat yhä vain enemmän tilan ulkopuolelta tulevan tulon varassa.
PAAVO JAUHIAINEN
Paavo Jauhiainen on eläkkeellä
oleva yritysjohtaja, joka
tarkastelee talouden tunnuslukuja
MT:ssä keskiviikkoisin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
