Elsi Katainen vaatii ravintolaruuassa käytetyn lihan alkuperämerkintöjä koko EU-alueelle
Suomessa vaatimus alkuperän ilmoittamisesta astui voimaan tänä vuonna.Euroopan parlamentin jäsen Elsi Katainen (kesk.) vaatii, että vaatimus ravintolaruuassa käytetyn lihan alkuperän ilmoittamisesta pitää ulottaa koko EU-alueelle. Suomessa ravintoloiden on ilmoitettava, mistä niiden käyttämä liha on peräisin.
"Ilmaston, ruokaturvan ja ihmisten terveydenkin kannalta olisi tärkeää, että vastaava lainsäädäntö kattaisi koko Euroopan."
Samalla vaatimus pitäisi Kataisen mielestä ulottaa koskemaan kaikkia perusmaataloustuotteita. "Näin kuluttajat saavat päättää itse, haluavatko he ostaa esimerkiksi Mercosur-maiden tuotteita, jos sopimus joskus tulee voimaan."
Katainen nosti asian esille EU-parlamentin maatalousvaliokunnan kuulemisessa tänään keskiviikkona.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

