Tehkää tie Kuninkaalle
sana sunnuntaiksi
Seuraavana päivänä Johannes oli Betaniassa, ja hänellä oli kaksi opetuslasta seurassaan.
Jeesus kulki siitä ohi, ja osoittaen häntä Johannes sanoi: ”Katsokaa: Jumalan Karitsa!”
Kun opetuslapset kuulivat hänen sanansa, he lähtivät seuraamaan Jeesusta.
Joh. 1:35–37:
Kolmannen adventtisunnuntain evankeliumiteksti kertoo Johannes Kastajasta. Hänen nimensä huokui syvässä mielessä vertauskuvallisuutta: Johannes tarkoittaa suomeksi ”Jumala on armollinen”.
Hänelle kuului aivan erityinen tehtävä Jumalan pelastussuunnitelmassa. Johannes julisti parannussaarnaa ja raivasi tietä Vapahtajamme Jeesuksen tulolle.
Johanneksen seurassa oli kaksi hänen opetuslastaan. Toinen heistä oli Andreas, Simon Pietarin veli ja toinen todennäköisesti itse evankeliumin kirjoittaja Johannes. Sitten Jeesus kulki siitä ohi. ”Katsokaa, Jumalan Karitsa”, sanoi Johannes.
Ytimekäs saarna puhutteli opetuslapsia ja he lähtivät seuraamaan Jeesusta. He olivat Johanneksen evankeliumin mukaan Jeesuksen ensimmäiset opetuslapset.
Voidaan sanoa, että kristillinen seurakunta sai alkunsa näistä kahdesta Jeesuksen seuraan liittyneestä opetuslapsesta. He kuulivat ja uskoivat Johannes Kastajan sanan, veivät eteenpäin viestiä Jeesuksesta.
Ja edelleen Jeesus kutsuu myös meitä luokseen seurakuntansa ja sanansa kautta. Parannussaarna eli sanoma evankeliumista kuuluu kaikille ihmisille.
Adventtiajan tekstit puhuvat Jumalan sanan lupausten täyttymisestä ja Jeesuksen tulemisesta. Olemme odottavalla mielellä, kolmannen adventtisunnuntain jälkeen sytytämme vielä neljännen adventtikynttilän ja sitten koittaa Jeesuksen syntymäjuhla, joulu.
Jouluun ja jokaiseen päivään on turvallista käydä Jumalan varjelukseen ja Jeesukseen luottaen. Olkoon sydämissämme tie Kuninkaalle ja saakoon Jeesuksen sovintotyö viitoittaa elämäämme. Kristus syntynyt on!
Rukous kirkkokäsikirjasta:
Kaikkivaltias Jumala,
sinä kutsuit Johannes Kastajan
valmistamaan tietä Pojallesi.
Anna voimaa parannukseen
ja luottamus evankeliumin lupauksiin,
jotta voisimme todistaa totuudesta.
Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen,
meidän Herramme tähden.
Aamen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
