Kokoomus tutkailee itseään Seinäjoella
Tuoreen kyselyn mukaan SDP on suosituin puolue, kokoomus kakkonen ja keskusta kaukana kolmosena.Maakuntavaaleihin valmistautuminen on esillä, kun kokoomuksen puoluevaltuusto kokoontuu tänään Seinäjoella. Lokakuulle kaavaillut vaalit saattavat lykkääntyä, jos sote-uudistuksen käsittely eduskunnassa viivästyy. Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Krista Kiuru (sd.) arvioi eilen, että sote-äänestykset siirtyvät juhannuksen jälkeisille viikoille.
Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo pitää Seinäjoella puheen yleisölle. Kokoomus on paininut viime viikkoina sisäisten jännitteiden kanssa. Kansanedustaja Elina Lepomäki (kok.) ja puolueesta eronnut Hjallis Harkimo ovat arvostelleet äänekkäästi kokoomuksen johtamistapaa.
Helsingin pormestari Jan Vapaavuori (kok.) on arvioinut, että maakuntauudistus kaatuu keväällä eikä maakuntavaaleja järjestetä lainkaan.
SDP kiri ohi
Ylen tällä viikolla julkaisemassa gallupissa kokoomuksen kannatus oli notkahtanut hieman Harkimon eron jälkeen. Kokoomus säilytti kuitenkin niukasti asemansa suurimpana puolueena 20,2 prosentin kannatuksella. SDP ylsi 20 prosentin lukemilla käytännössä tasoihin kokoomuksen kanssa. Mittauksen virhemarginaali oli kaksi prosenttiyksikköä suuntaansa.
Gallupin mukaan kokoomus on menettänyt kannatustaan erityisesti Turussa ja hieman myös Helsingissä ja Tampereella. Suuret kaupungit ovat kapinoineet hallituksen sote- ja maakuntauudistusta vastaan.
Iltalehden ja Uuden Suomen lauantaina julkistetussa kannatuskyselyssä SDP saa 21,8 prosentin kannatuksen, kun kokoomus tulee perässä 19,5 prosentin kannatuksella.
Kolmantena olevaa keskustaa äänestäisi nyt 15,9 prosenttia vastanneista.
Tietoykkösen tekemässä tutkimuksessa puoluekantansa ilmaisi 77 prosenttia vastaajista ja virhemarginaali on suurimman puolueen kohdalla 2,4 prosenttiyksikköä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
