Alamäki horjuttaa jo pääministerin asemaa
Kokoomuksen puoluevaltuustossa
oli viime lokakuussa vaikea tilanne. Yle oli juuri tapahtuman alla kertonut, kuinka keskusta kannatus on pompahtanut ja kokoomuksen laskenut.
Jotain pitäisi tapahtua ja nopeasti, tuumailtiin varmasti kokoomuksen riveissä. Pohdittiin, mitä ihmettä Alexander Stubb oikein tekee tässä tilanteessa. Osoittautuisiko hänen valintansa sittenkin virheeksi?
Nyt joulukuussa, kun eduskuntavaaleihin on alle neljä kuukautta, Stubb ja kokoomus ovat entistä ahtaammalla. Kannatus laskee edelleen. Nykyisellä vauhdilla kokoomuksen suosio lähentelee huhtikuussa kymmentä prosenttia.
Eduskuntavaalien poliittinen asetelma on jo luotu, eikä se hevillä muutu. Vaaleissa päähallituspuolue ja oppositiopuolue keskusta kamppailevat omassa sarjassaan.
Keskusta on surkean eduskuntavaalituloksen jälkeen noussut uuteen kukoistukseen. Puheenjohtajavaihdos Juha Sipilään on tuonut juuri sellaista nostetta, jota puolueet aina tavoittelevat.
Samaa vanhaa keinoa yritettiin kesällä kokoomuksessa ja SDP:ssä, mutta kehnoin tuloksin.
Kannatuskäppyrät ovat lyöneet keskustalaiset ällikällä. Puoluesihteeri Timo Laaninen voi helposti luetella monia syitä kannatuksen nousulle. Kaikki selitykset ovat yhtä hyviä.
Sipiläkin on varmasti ollut ihmeessään, että näinkö nopeasti kaikki kävi. Stubb epäilemättä pohtii samaa, mutta synkemmällä mielellä.
Vaalijunan edetessä keskusta on saanut henkisen yliotteen kilpailijoistaan. Gallup-uutiset perä perään pönkittävät puolueen kenttäväen itsetuntoa. Jokainen onnistuminen kasvattaa keskustalaisten etumatkaa kilpailijoihin.
Viime vaaleissa nousukiidossa ollut Timo Soinikin (ps.) joutuu vähitellen myöntämään, että vaalijytky sulaa ja vaalikauden perussuomalaiset teot eivät vakuuta äänestäjiä.
Kokoomuksen sisällä kannatusmittaukset ovat tietysti aiheuttaneet kuhinaa, joka ei näy päällepäin. Stubb lienee tyylinsä mukaisesti pitänyt porukoissa aivoriihtä ja kehitellyt uusia keinoja, joilla nostaa puolueen kannatus takaisin kasvu-uralle.
Puolue on kaikessa hiljaisuudessa valinnut strategiakseen hyökkäävän linjan. Asiallinen ja hyssyttelevä tyyli on jäämässä taakse, kun valtiohoitajapuolueesta kuoriutuu vaalipuolue.
Kokoomuslaisten on haettava kierroksia: Mietittävä vaikka, millaista on elää vaalien jälkeen kepu-Suomessa ja tämän jälkeen haastaa päävastustaja keskusteluun. Muussa tapauksessa horjuvat sekä pääministerin arvovalta että Stubbin asema kokoomuksen johdossa.
Hyvä esimerkki uudesta taktiikasta kuultiin sunnuntaina Ylen Pääministerin haastattelutunnilla, kun Stubb puuttui keskustan ulkopoliittisiin kannanottoihin. Stubbin mielestä puheet Venäjä-pakotteista irtautumisesta ovat kuin kylmän sodan ajalta.
Lausunto osui ja synnytti odotettua keskustelua keskustan ulkopoliittisesta linjasta.
Tosiasia on, että Stubbin ulkopolitiikan besserwisseröinti ei kaikkia miellytä, mutta riski on pakko ottaa. Eduskuntavaalien tuloksen perusteella punnitaan myös puoluejohdon kokoonpano.
janne.impio@
maaseuduntulevaisuus.fi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
