KUOLLUT Metsänhoitaja, MMTOlavi Rautiainen
Metsänhoitaja, MMT Olavi Rautiainen kuoli vaikean sairauden murtamana 20.2.2013. Hän oli syntynyt Kuopion maalaiskunnassa 5.10.1952.
Hän pääsi ylioppilaaksi Kuopion yhteislyseosta 1971 ja valmistui metsänhoitajaksi Helsingin yliopistosta 1977.
Valmistuttuaan hän toimi tutkijana metsäntutkimuslaitoksessa ja sen jälkeen Lieksan metsänhoitoyhdistyksen toiminnanjohtajana. Vuonna 1982 hän tuli Suomen metsäkeskuksen Pohjois-Savon alueyksikön edeltäjän, Pohjois-Savon piirimetsälautakunnan palvelukseen.
Olavi Rautiainen toimi koulutuspäällikkönä, piirimetsänhoitajana sekä viestintä- ja kehittämispäällikkönä ennen nimittämistään Pohjois-Savon metsäkeskuksen johtajaksi 2004. Tästä tehtävästä hän jäi työkyvyttömyyseläkkeelle 2010. Monista luottamustehtävistä tärkeimpiä olivat Pohjois-Savon 4H-piirin ja Pohjois-Savon metsänhoitokoulusäätiön hallitusten puheenjohtajuudet.
Olavi Rautiainen oli 1980-luvun lopulla ja 1990-luvulla keskeinen Pohjois-Savon metsänhoitoyhdistysten toiminnan kehittäjä.
Rautiainen toimi kansainvälisissä kehitysyhteistyötehtävissä yli kuuden vuoden ajan Tansaniassa ja Nepalissa 1980- ja 1990-luvuilla. Nepalista hän hankki aineiston tohtorin väitöskirjaa varten. Olavin luonteelle tyypillisesti kutsu väitöstilaisuuteen tuli melkoisena yllätyksenä koko työyhteisölle.
Olavi Rautiainen oli kiinnostunut metsän-tutkimuksesta ja
oli yksin tai yhdessä muiden kanssa tekijänä parissakymmenessä eri tutkimusjulkaisussa.
Lapsuus- ja nuoruusvuosina hän tutustui savolaiseen metsäluontoon marjastaen, kalastaen, metsästäen, lintuja tarkkaillen, valokuvaten ja metsänhoitotöissä. Hän oli toimittamassa Metsäkuva elää -kirjaa, jossa eri puolilta Suomea eri ajankohtina samoista maastokohdista otetuista kuvista näkee metsämaiseman muutoksen.
Käytännön metsätyöt olivat hänelle mieluisa harrastus, jossa säilyi tuntuma metsien hoitoon. Suovun salomailla syntynyt aito ja lämmin luontosuhde heijastui monin tavoin hänen työhönsä.
Olavi Rautiainen suhtautui asioihin myönteisesti, hän oli helposti lähestyttävä, uusia asioita rohkeasti kokeileva ja huumorintajuinen. Perhe oli hänelle aina kaikki kaikessa. Lähiomaisten lisäksi Olavia jäivät suremaan ja kaipaamaan laaja joukko työtovereita sekä opiskeluaikaisia kurssikavereita.
RISTO HELLE
TAUNO PARTANEN
Kirjoittajat ovat Olavi Rautiaisen työtovereita Suomen
metsäkeskuksesta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
