Luonto-Liitto lopettaisi susivahinkojen korvaamisen poronhoitoalueella
Luonto-Liitto tuomitsee maa- ja metsätalousministeriön (MMM) petopolitiikan ja vaatii susivahinkojen korvaamisen lopettamista poronhoitoalueella.MMM myönsi alkuviikosta kiintiön 15 uuteen sudenkaatolupaan poronhoitoalueelle. Perusteena oli susien noin 170 000 euron vahingot poroelinkeinolle tammi-helmikuussa.
MMM:n asetus on voimassa heinäkuun loppuun asti. Lisäkiintiö tarkoittaa sitä, ettei poronhoitoalueella tule olemaan elinvoimaista ja lisääntyvää susikantaa, Luonto-Liitto toteaa.
”Jos poronhoitoalueella ei suvaita susia, pitäisi myös petokorvauksien maksaminen lopettaa tai pudottaa minimiin alueella”, vaatii Luonto-Liiton susiryhmän varapuheenjohtaja Jaana Julin .
Susikanta on hälyttävän pieni jo koko maassa ja MMM:n päätöksen jälkeen olematon Pohjois-Suomessa. Poronhoitoalueen susikanta on muodostunut jo pitkään yksittäin harhailevista susista, jotka on ennemmin tai myöhemmin kaadettu luvalla tai ilman.
”Suomen susipolitiikkaa ei voi hyväksyä. On väärin, että kolmannes maan pinta-alasta on aluetta, jonne sudella ei ole mitään asiaa”, sanoo Luonto-Liiton järjestöpäällikkö Sami Säynevirta .
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

