Täydenkuun grillijuhlat
Grillikausi ei ole vielä ohi, vaan se jatkuu niin kauan kuin ulkona, pihoilla ja mökeillä puuhataan. Elokuun kuutamolla grilliin viipaloidaan kasvimaan satoa. Ravunpyrstöt ja omenanyytit kypsyvät myös grillin lämmössä.
Salaattifenkoli on mainio vihannes, mutta melko vähän käytetty. Pidän sen hienosta, aromaattisesta mausta erityisesti salaatissa ja grillattuna.
Kaupasta saa tuontifenkolia, mutta kotimaisia ei juuri ole. Halusin kokeilla itse sen kasvattamista. Nyt elokuun lopussa lehtien kannat pullistelevat lupaavasti. Lehtimukulan kehitys vaatii lyhyen päivän, joten juhannuksen jälkeen taimet alkoivat kasvaa hyvin.
noin 6 lasillista
1 appelsiini
4 tuoretta luumua
1 rkl sokeria
2 dl vahvaa, sokeroitua mustaherukkamehua
5 dl appelsiinitäysmehua
3 dl vettä
Koristeeksi
mustaherukan terttuja
Leikkaa kuorittu appelsiini paloiksi ja pilko luumut. Jaa hedelmäpalat laseihin. Ripottele hedelmille jokaiseen lasiin noin puoli teelusikallista sokeria.
Kuumenna mustaherukkamehu, vesi ja appelsiinimehu. Laita lusikka lasiin ja kaada kuuma juoma hedelmien päälle. Nosta lasin reunalle koristeeksi mustaherukkaterttu.
Vinkki:
Voit tarjota juoman myös kylmänä. Lisää silloin lasiin lopuksi muutama jääpala.
6 annosta
6 viipaletta maalaisleipää
levitettä
1 pak (125 g) tuoremozzarellaa
tuoreita basilikanlehtiä
mustapippuria
Voitele leipäviipaleet, asettele muutama basilikanlehti leivälle ja nosta päälle viipale mozzarellaa. Grillaa leipiä, kunnes juusto sulaa.
Pyöräytä päälle myllystä pippurirouhetta.
6 annosta
1 pak (200 g) kypsennettyjä, maustamattomia jättikatka-
ravunpyrstöjä
3 nektariinia (puolikypsiä)
1 dl sweet chili -kastiketta
grillitikkuja
Mikäli käytät puisia grillitikkuja, liota tikkuja vedessä pari tuntia, etteivät ne pala grillin kuumuudessa. Anna ravunpyrstöjen sulaa ja valuta ylimääräinen neste talouspaperiin (tai sulata siivilässä).
Laita ravut kulhoon ja sekoita joukkoon makeaa chilikastiketta sen verran, että ravut juuri peittyvät. Anna maustua jääkaapissa tunnin verran.
Leikkaa nektariinit peukalonpään kokoisiksi paloiksi. Pujota vartaisiin vuorotellen ravunpyrstöjä, 3–4 varrasta kohti, ja nektariinipaloja. Sivele vielä lopuksi rapujen maustamiseen käytetyn chilikastikkeen loppu vartaisiin.
Grillaa molemmin puolin noin kaksi minuuttia tai kunnes rapujen pinta on saanut väriä.
6 annosta
1 (200 g) vihreä kesäkurpitsa
1 (200 g) keltainen kesäkurpitsa
3–4 punasipulia
5–6 naurista
1 fenkoli
2 valkosipulin kynttä
1 tl suolaa
1 dl öljyä
1 rkl vaaleaa balsamikastiketta
yrttejä
Vuole kesäkurpitsat juustohöylällä pitkittäin viipaleiksi, leikkaa sipulit reiluiksi lohkoiksi ja kuoritut nauriit ohuiksi viipaleiksi. Sekoita hienonnetut valkosipulin kynnet, suola, öljy ja balsamikastike. Voitele kasvikset kevyesti seoksella. Grillaa niitä pari kolme minuuttia puoleltaan.
Levitä kypsät kasvikset tarjoiluastiaan ja valuta loppu kastike päälle. Koristele tuoreilla yrteillä.
4–6 annosta
1 prk (200 g) kermaviiliä
1 rkl vaaleaa balsamikastiketta
1/2 tl suolaa
1/2 tl rouhittua mustapippuria
1/2 dl yrttisilppua (persiljaa, oreganoa, ruohosipulia)
Sekoita kastikkeen ainekset keskenään ja tarjoa kasvisten kanssa.
6 annosta
1 ruukku jäävuorisalaattia
2 avomaankurkkua
12 kpl keltaisia pikkutomaatteja
öljyä, mustapippuria, vaaleaa balsamikastiketta
Huuhtele ja linkoa salaatti kuivaksi. Revi kulhon pohjalle. Kuori ja suikaloi kurkut. Sekoita salaatin kanssa. Leikkaa keltaiset tomaatit halki ja laita salaatin päälle.
Valuta päälle hiukan kylmäpuristettua rypsiöljyä, balsamikastiketta ja rouhi myllystä pippuria.
6 annosta
6 isoa happoista omenaa
(kotimaisia)
25 g voita
1 dl pähkinäsekoitusta
4 rkl vaaleaa balsamikastiketta
1 dl fariinisokeria
leivinpaperia ja alumiinifoliota
Pese omenat. Poista omenaporalla siemenkota.
Repäise leivinpaperista ja foliosta palat. Laita palat päällekkäin siten, että folio on uloimpana. Pala leivinpaperia vahvistaa foliota, joka käsittelyssä menee muuten helposti rikki.
Nosta omenat voidellun leivinpaperin päälle. Rouhi pähkinät veitsellä. Sulata voi. Sekoita voisulaan muut aineet ja täytä seoksella omenat.
Nosta folion kulmat ylös, jätä pieni höyryrako.
Kypsennä grillissä tai uunissa 200 asteessa 15–30 minuuttia. Aika riippuu omenoiden koosta ja lajikkeesta.
ANNELI PESSALA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
