Talvivaara saa laskeajätevesiä luontoon
Talvivaara saa laskea puhdistettuja jätevesiä luontoon. Kainuun elykeskuksen mukaan kaivosyhtiö voi laskea 1,8 miljoonaa kuutiota Vuoksen ja Oulujoen vesistöjen suuntaan. Määrä on noin puolet kaivosyhtiön toivomasta.
Elykeskuksen mukaan ylimääräiset vedet on saatava pois kaivosalueelta ennen kevättulvia. Kyseessä on ympäristösuojelulain tarkoittama poikkeuksellinen tilanne.
Luontoon juoksutettavan jäteveden on oltava ympäristöluvan mukaista. Elykeskus arvioi, että jätevesien johtaminen vesistöihin kohottaa tilapäisesti sulfaattipitoisuuksia.
Elykeskus pitää tarpeellisena, että asia etenee nopeasti käsittelyyn myös Pohjois-Suomen aluehallintovirastossa, joka päättää ympäristöluvista.
Suomen luonnonsuojeluliitto (SLL) paheksuu Talvivaaran saamaa juoksutuslupaa. Jätevesi on lähes yhtä suolaista kuin Itämeren vesi. Suolainen vesi on raskaampaa kuin makea, joten se vajoaa pohjaan. Vesi ei kierrä, eikä pohja saa happea. Hapettomuus ja suolaisuus tappavat pohjan eläimistön ja kasvillisuuden.
SLL:n mukaan Kainuun elykeskus toimii ympäristönsuojelulain vastaisesti livetessään valvonnasta. Elykeskus on hyväksynyt juoksutukset, vaikka analyysit vesistövaikutuksista eivät ole valmistuneet. Talvivaara ei myöskään ole toimittanut riittäviä tietoja muun muassa kaivoksen altaiden täyttymisasteesta. MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
