Keskustan puoluekokous käynnistyi kesäisessä Lapissa
Keskustalaiset viettävät Rovaniemen puoluekokouksessa Santeri Alkion syntymän 150-vuotisjuhlaa. Mari Kiviniemi kritisoi puoluekokouksen avauspuheessaan keskittävää sinipunapolitiikkaa.”Siniristilippumme” kajahti komeasti, kun keskustan 74. sääntömääräinen puoluekokous käynnistyi Rovaniemellä.
Puoli kolmeen mennessä perjantai-iltapäivänä kokouspaikalle oli saapunut jo 2 216 ihmistä, joista äänivaltaisia puoluekokousedustajia 1 452.
Lippurivistö marssitettiin lavan eteen puoluekokousväen toimesta ja puolueen väistyvä puheenjohtaja Mari Kiviniemi käytti puoluekokouksen avauspuheenvuoron.
”Olemme oppineet kantapään kautta, että politiikassa kaikki on mahdollista ja mikään saavutettu ei ole pysyvää. Ihmisten luottamus on ansaittava uudelleen jokaisena päivänä”, hän totesi.
”Sinipunaista keskittämistä vastaan”
Mari Kiviniemen mukaan Kataisen hallituksen toiminnan sinipunaisena lankana on keskittäminen.
Tälle linjalle keskusta tarjoaa Kiviniemen mielestä vaihtoehdon. ”Kasvun, hyvinvoinnin ja kansanvallan oikeudenmukaisesta yhdistämisestä kumpuaa meidän keskustalaisten tehtävä. Meidän on saatava koko Suomen voimavarat käyttöön.”
Parhaiten hallituksen keskittävä linja näkyy kuntauudistuksessa, jota hän kritisoi voimakkaasti.
Puheensa lopussa väistyvä keskustajohtaja korosti, että puolueen ja kansanliikkeen täytyy uudistua.
”Luotan siihen, että lähdemme sunnuntaina kotiin aikaisempaa vahvempina ja yhtenäisempinä”
Alkion 150-vuotisjuhla
Myös keskustan Lapin piirin puheenjohtaja Janne Seurujärvi puhui kokouksen alussa.
”Muistuttaisin kaikkia siitä, että kyseessä on myös juhlapuoluekokous”, hän totesi.
Tänä vuonna keskustalaiset viettävät puolueen aatteellisen isän Santeri Alkion syntymän 150-vuotisjuhlaa.
”Puoluekokous järjestettiin Rovaniemellä viimeksi tasan 30 vuotta sitten, vuonna 1982. Tuolloin keskustapuolue oli hajaannuksen tilassa. Kekkonen oli väistynyt presidentin paikalta ja kannatus mateli 16–17 prosentissa”, Seurujärvi kertasi.
”Nykytilanteessa on paljon samaa kuin silloin. Kuitenkin silloin onnistuttiin lähtemään yksissä tuumin eteenpäin”, Seurujärvi sanoi uskoen, että samaan kyetään nytkin.
Seurujärvi päätti puheensa toivottamalla puoluekokousedustajat tervetulleiksi kesäisen Lapin yöttömään yöhön.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

