THL: Suomessa varmistunut 588 uutta koronavirustartuntaa
Mahdollisista uusista koronavirukseen liittyvistä kuolemantapauksista kerrotaan myöhemmin päivällä.Suomessa on varmistunut 588 uutta koronatartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL.
Kahden viime viikon aikana tartuntoja on todettu 2 453 enemmän kuin edeltävien kahden viikon aikana. Koko epidemian aikana tartuntoja on Suomesta varmistunut yhteensä 63 110.
Mahdollisista uusista koronavirukseen liittyvistä kuolemantapauksista kerrotaan myöhemmin päivällä.
Koronavirusrokotteen ensimmäisen pistoksen on saanut Suomessa yhteensä yli 490 000 ihmistä, THL kertoo. Määrä on kasvanut eilisestä yli 9 000:lla.
Toisen rokoteannoksen on saanut noin 85 000 ihmistä eli muutama sata enemmän kuin eilen.
Rokotekattavuus Suomessa on ensimmäisen annoksen osalta 8,8 prosenttia ja toisen annoksen osalta 1,5 prosenttia.
Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueella yleisötilaisuuksia koskevia kokoontumisrajoituksia on kiristetty siten, että jatkossa kokoontumiset on rajattu kuuteen osanottajaan. Aiemmin kokoontumisrajoitus koski sairaanhoitopiirin alueella yli kymmentä ihmistä.
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto myös velvoittaa alueen toimijoita varmistamaan, että ihmiset eivät joudu keskenään lähikontaktiin auki pysyvissä tiloissa.
Aluehallintoviraston päätös tulee voimaan torstaina ja jatkuu maaliskuun loppuun.
Juttua täydennetty rokotustiedoilla 9.3.2021 kello 13:56.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

