Yle-selvitys: Terrafame-tapauksessa poikkeuksellista johtamista, Ylen hallituksen tehtävä johtopäätökset
Professori Olli Mäenpään selvityksessä nostetaan esiin johtamisongelmat Ylen uutis- ja ajankohtaistoimituksessa.
Mäenpää ehdottaa selvityksessä, että Ylen riippumattomuutta pitäisi arvioida vuosittain. Suorien vaikuttamisyritysten pitäisi ylittää uutiskynnys. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDERYlen johdon toiminta Terrafame-tapauksessa on ollut poikkeuksellista, arvioi Yle-selvityksen tehnyt professori Olli Mäenpää. Mäenpään mukaan jutun sisällössä ei ollut olennaisia virheitä mutta silti johto puuttui siihen.
Hän katsoo, että johtaminen mukautui ulkoiseen vaikuttamiseen. Mäenpään mielestä Ylen hallituksen on arvioitava tilanne ja tehtävä siitä johtopäätökset.
Selvityksessä nostetaan esiin muitakin johtamisongelmia, erityisesti uutis- ja ajankohtaistoimituksen journalistisessa johtamisessa. Mäenpään mukaan toimituksessa on korostettu direktiovaltaa ja rikosoikeudellista vastuuta.
"Vastaavan toimittajan direktiovalta ja johtaminen ja virheiden välttäminen ovat korostuneet", selvityksessä todetaan.
Mäenpään mukaan lisäksi tuki yksittäiselle toimittajalle on epävarmaa hankalassa tilanteessa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
