Lehdet: Piirijohtajat eivät halua Väyrystä keskustan johtoon
Sanoman maakuntalehdet tavoittivat 20 keskustan piirijohtajasta 16, eikä kukaan nostanut Väyrystä puheenjohtajaehdokkaaksi. He kuitenkin tukevat Väyrysen linjauksia.Keskustan piirijärjestöjen johtajat eivät halua Paavo Väyrysestä puolueen puheenjohtajaa, kirjoittavat Sanoman maakuntalehdet.
Piirijohtajat kuitenkin sanovat, että ensi kesän puoluekokouksessa Rovaniemellä puolueen pitää kääntää linjaukset kohti niitä asioita, joita Väyrynen presidentinkampanjassaan ajoi.
Itä-Savon Matti-Pekka Parkkisen mukaan Väyrysen ei kuitenkaan pitäisi asettua ehdolle.
”Kelloa ei voi siirtää taaksepäin”, hän perustelee.
Piirien puheenjohtajat jakavat auliisti kiitosta Väyrysen sitkeälle perustyölle vaaleissa.
”Paavo Väyrynen hankki näissä vaaleissa itselleen sellaisen mandaatin, että puoleen johdon on häntä jatkossa kuultava. Paavo palautti monta keskustalaista takaisin puolueen äänestäjäksi”, Etelä-Hämeen Markku Leppälahti sanoi.
www.esaimaa.fi www.kouvolansanomat.fi www.kymensanomat.fi www.esaimaa.fi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

