”Menetyksille täysi-määräinen korvaus”
Hallituksen pitää aloittaa neuvottelut EU:n komission kanssa pakotteiden aiheuttamien menetysten täysimääräisestä korvaamisesta niille tuotantosuunnille, joita pakotteet koskettavat, Suomen Sikayrittäjät ry vaatii.
Venäjä asetti koko EU:n sianlihan vientikieltoon yli puoli vuotta sitten.
Kielto on osaltaan ollut estämässä sika-alan muutoinkin hidasta toipumista seitsemän vuotta jatkuneesta kannattavuuskriisistä.
On ollut yllättävää, miten passiivinen sekä Suomen hallitus että EU-komissio on ollut tämän asian hoidossa, yhdistys toteaa vetoomuksessaan.
Kun pakotteet laajenivat koskemaan myös muuta tuotantoa, tuore maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo (kok.) kertoi harkitsevansa ensivuodelle kaavailtujen tukileikkausten perumista.
Perumisesta hyötyisi erityisesti suomalainen maidontuotanto. Uutinen on hyvä, mutta yhdistyksen mukaan voidaan silti ihmetellä nopeaa reagointia yhden tuotantosuunnan joutuessa uhatuksi ja toisaalta täydellistä hiljaisuutta toisen kohdalla.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
