Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Analyysi: Suuri osa koululaisista on surkeassa kunnossa ‒ syy löytyy ratin takaa

    ”Elämme kuskauskulttuurissa, jossa lasten liikkuminen on tiukasti sidoksissa aikuisten valintoihin.”
    Liikunta tukee mielenterveyttä ja hoitaa stressin ja ahdistuksen oireita.
    Liikunta tukee mielenterveyttä ja hoitaa stressin ja ahdistuksen oireita. Kuva: Sanne Katainen

    Ennen joulua julkaistun Move!-liikuntatutkimuksen tulokset ovat surullista ja järkyttävää luettavaa. 40 prosenttia suomalaisista 5.- ja 8.-luokkalaisista on niin huonossa kunnossa, että heidän heikko toimintakykynsä haittaa jokapäiväistä elämää.

    Tuloksia voidaan tulkita kansanterveyden, valtiontalouden tai puolustuskyvyn kannalta. Nuorten romahtanut kunto on niiden suhteen erittäin ongelmallista.

    Yksilöiden kannalta tulokset ovat suorastaan traagisia. Ihmisen biologia ja kehollisuus eivät ole muuttuneet, vaikka elämäntapamme on passivoitunut.

    UKK Instituutti muistuttaa, että liikunta voi välittömästi lievittää stressiä ja ahdistuneisuutta ja toisaalta se voi säännöllisesti harrastettuna ehkäistä niitä ennalta.

    Heikko fyysinen kunto ja kokemus omasta kehosta heijastuvat mielenterveyteen ja itsetuntoon.

    Raportin ehkä ikävin yllätys on siinä, miten maalla asuminen vaikuttaa lasten kuntoon. Heikentävästi.

    Maaseutumaisissa kunnissa on kaupunkimaisia kuntia enemmän oppilaita, joiden fyysinen toimintakyky on niin huono, että se voi vaikeuttaa arjessa jaksamista.

    Kun asiaa tutkii Kainuun kuntien osalta, huomaa, että tunnetussa urheilukunnassa Sotkamossa asiat ovat keskimääräistä paremmin. Viidesluokkalaisista heikossa kunnossa on ”vain” 31 prosenttia ja kahdeksasluokkalaisista 33 prosenttia.

    Maakunnan keskuskaupungissa Kajaanissa vastaavat luvut ovat 46 ja 41 prosenttia. Muuttotappiosta raskaasti kärsineellä Suomussalmella luvut ovat 51 ja 58 prosenttia.

    ”Liikkumisen esteiden purkamiseen ei varmasti ole olemassa yhtä helppoa ratkaisua. Tai se olisi jo kaikissa kunnissa tehty”; Kajaanin kaupungin liikuntakoordinaattori Anni Vartiala kertoo.

    ”Tarvitaan useita ja samanaikaisia pieniä juttuja, joilla edistetään liikkumista. Ennen kaikkea tulisi houkutella liikkumaan niitä lapsia, jotka eivät haluaisi liikkua.”

    ”Ei myöskään pidä luovuttaa, jos joku ei heti toimi, vaan jatkaa sitkeätä yrittämistä.”

    Vartiala muistuttaa, että muutama vuosikymmen sitten maaseudun elämä oli itsessään niin aktiivista, ettei varsinaista liikuntaa tarvinnut sen kummemmin harrastaa.

    ”Nykyään passiivinen elämäntapa on rantautunut maaseuduille asti. Lisäksi palveluiden, kuten kauppojen ja koulujen, lakkauttaminen läheltä vie mahdollisuuksia harrastaa arjen liikkumista, ja yhä useammin täytyy turvautua autoon.”

    Sotkamon Vuokatti on urheilua harrastavalle perheelle melkoinen paratiisi. Muutaman minuutin kävelymatkan ulottuvilla ovat jäähalli, uimahalli, hiihtoputki, pururadat, ladut ja hyppyrimäki, valtava pulkkamäki sekä sisäpelikentät. Lisäksi tarjolla on ainakin laskettelua ja golfia.

    Alueen kevyen liikenteen väylät on hyvin suunniteltu ja esimerkiksi pyörällä liikkuminen on turvallista.

    Tällaisesta palvelusta saa vain haaveilla esimerkiksi Helsingissä, joka onkin luvuissaan Sotkamoa hieman jäljessä.

    Viidesluokkalaisista helsinkiläisistä heikossa kunnossa on 35 prosenttia ja kahdeksasluokkalaisista 37.

    Syytä lasten heikkoon kuntoon on turha etsiä koulusta. Koululiikunnan määrää on jo lisätty.

    Myöskään liikuntaharrastuksilla koko tilannetta ei saada korjattua. Muutama tunti ohjattua liikuntaa ei yksinkertaisesti riitä, kun hyvä fyysinen kunto vaatii lapsilta liikuntaa vähintään tunnin päivässä.

    Ratkaisut tilanteeseen löytyvät vanhempien korvien välistä ja erityisesti siitä, kuinka paljon aikaa he ja lapset viettävät turvavöihin kytkettyinä ja sohvalle valahtaneina.

    Helsingissä arkiliikunnan lisääminen olisi kaikkein helpointa. Silti kaupungin julkaiseman viime vuoden tiedotteen mukaan puolet 1–2 kilometrin matkoista kuljetaan autolla.

    Tämä määrä on todella suuri, kun ottaa huomioon, että kaikilla helsinkiläisillä ei edes ole autoa.

    ”Elämme kuskauskulttuurissa, jossa lasten liikkuminen on tiukasti sidoksissa aikuisten valintoihin. Pienetkin matkat kyyditään autolla sen sijaan, että esimerkiksi käveltäisiin lapsen kanssa päiväkotiin, kouluun tai harrastukseen”, asiaa tutkinut professori Petri Tapio kertoo tiedotteessa.

    Kiireisenkin ihmisen elämäntavasta tulee nykyaikana helposti istuva. Arki nähdään erilaisina suorituksina ja vapaa-ajan kiirettä korostaen kalastellaan arvostusta.

    ”Entäpä jos elämänrytmiä muuttaisi niin, että vanhempikin rajoittaisi omaa ruutuaikaansa, tekisi vähemmän asioita ja käyttäisi osan matkoista arkiliikuntaan?” Tapio pohtii.

    ”Ahdistavasta kiireen ja laiskuuden yhdistelmästä päästäisiin tilaan, jossa asioille olisi varattu sopiva määrä aikaa ja eri välimatkojen kulkemiset kävellen tai pyöräillen toimisivat eräänlaisena henkisen rauhoittumisen hetkinä päivässä.”

    Vanhempien kannattaa miettiä myös omaa asennettaan turvallisuuteen. Tapion mukaan tapaturmien pelko saa vanhemmat kieltämään lapsen luontaista liikkumista paikasta toiseen, omaa lihasvoimaa käyttäen. Pelätään puihin kiipeämistä, ojiin putoamista ja pulkkamäessä loukkaantumista.

    ”Tästä seuraa valitettavasti se, että kun lapsen keho ei totu törmäyksiin ja tärähdyksiin, vammaherkkyys myöhemmällä iällä lisääntyy. Paradoksaalisesti turvallisuuden liioittelu voi siis jopa huonontaa turvallisuutta.”

    Voin allekirjoittaa kaiken tämän koko sydämelläni, sillä olen testannut autotonta lapsiperheen arkea nyt jo melkein 11 vuotta. Auton hankintaa en ole edes harkinnut, vaikka lapsilla on harrastuksia melkein jokaisena viikonpäivänä.

    Oman kokemukseni perusteella lapsi on mahdollista saada nauttimaan liikkumisesta vain, kun siitä nauttii itse. On aika unohtaa suorituspaineet ja muistaa, että jokainen askel ja mieluinen puuha vahvistavat kuntoa.

    Kun lapsen kanssa liikkuu yhdessä, hän saa myös kokemuksen siitä, että vanhempi arvostaa hänen seuraansa. Vaikka arjen ulkohousuriidoista tulee välillä iso ongelma, ovat vanhemmat yleensä lasten elämän ihanimpia ihmisiä, esikuvia ja sankareita.

    Urheiluharrastuksistakin kannattaa etsiä iloa ja jännitystä, ei voittoja tai menestystä. Kasvatetaan lapsemme onnellisiksi ihmisiksi, ei epäonnistuneiksi huippu-urheilijoiksi.